JÄRVI-POHJANMAA | Pandemiajohtoryhmän tuorein tiedote 8.9. – JAMI:n koronatapauksista ei ole aiheutunut jatkotartuntoja

0
Jamin koulutilan päärakennus Kurejoella

Järviseudun ammatti-instituutilla havaittuihin koronatapauksista ei ole aiheutunut jatkotartuntoja. JAMI:n Lappajärven ja Vimpelin yksiköt ovat palanneet lähiopetukseen 6.9. lähtien.

Jatkossa Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä ei lähtökohtaisesti tiedota jokaista uutta koronatartuntaa. Tartunnanjäljitystyö jatkuu kuitenkin normaalisti ja tarvittaessa tiedotamme esimerkiksi alueella havaitusta tartuntaryppäästä tai joukkoaltistuksesta, jos se nähdään tarpeelliseksi.

Rokotukset Järvi-Pohjanmaan alueella etenevät hyvin: tällä hetkellä kaikista vähintään 12 vuotiaista henkilöistä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut noin 78% Järvi-Pohjanmaan alueen asukkaista ja noin 60% on saanut myös toisen rokoteannoksen. THL on linjannut, että toisen koronarokotteen voi hakea siinä vaiheessa, kun ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Pandemiajohtoryhmä on päättänyt alueella kuitenkin pääasiallisesti käytettävän kahdeksan viikon rokoteväliä. Erityistapauksissa (esim. ulkomaan matka tai lähestyvät ylioppilaskirjoitukset) voi kuitenkin hakeutua walk-in-rokotuksiin jo kuuden viikon päästä ensimmäisen rokoteannoksen saamisesta.

Järvi-Pohjanmaalla koronarokotukseen voi hakeutua ilman ajanvarausta kaikissa alueen toimipisteissä 30.8.-30.9.2021 seuraavasti:

• Alajärven terveyskeskus tiistaisin ja torstaisin klo 15-19  työterveyshuollon tilat
• Lappajärven terveysasema tiistaisin ja torstaisin klo 14-16
• Lehtimäen terveysasema keskiviikkoisin klo 14-16
• Vimpelin terveysasema tiistaisin ja torstaisin klo 15-17

Rokotuksiin voi hakeutua itselle sopivimpaan ajankohtaan kaikissa rokotuspisteissä asuinkunnasta riippumatta. Yllä mainittuina aikoina on mahdollista ottaa tehosterokote, jos ensimmäisen annoksen saamisesta on kulunut 6-8 viikkoa. Sinun ei tarvitse erikseen peruuttaa varattua tehosterokoteaikaa, jos haet toisen rokoteannoksen jo aikaisemmin. Walk-in-tilaisuuksien lisäksi voit varata ajan koronarokotukseen www.hyvis.fi -palvelusta tai koronarokotuksien ajanvarausnumerosta 06 2412 7800.

Rokotuskattavuuden noustessa rajoituksia ja suosituksia tullaan vähitellen purkamaan. Pandemiajohtoryhmä muistuttaa kuitenkin vielä jaksamaan hetken aikaa:

Älä tapaa muita ihmisiä, jos sinulla on flunssan oireita. Hakeudu ohjeiden mukaisesti koronatestiin
Käytä suu-nenäsuojusta asioidessasi sisätiloissa tai sisätiloissa järjestettävissä yksityistilaisuuksissa
Hakeudu rokotukseen

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän puolesta

Jaakko Anttila | vt. peruspalvelujohtaja
Esa Kaunisto | sivistystoimenjohtaja
Leena Uusitalo | tartuntataudeista vastaava lääkäri
Sam Leijonanmieli | Vimpelin kunnanjohtaja
Sami Alasara | Lappajärven kunnanjohtaja
Vesa Koivunen | Alajärven kaupunginjohtaja


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI