JÄRVI-POHJANMAA | Yhteistoiminta-alueen tuorein pandemiatiedote 23.9.

0
"Alvar Aallon" sairaala (Kuva: Jukka Ketonen/J-Pnews.fi)

Koronatilanne Järvi-Pohjanmaalla on nyt rauhallinen. Myös koko Etelä-Pohjanmaalla koronatilanne on mennyt parempaan suuntaan.

Muutoksia COVID-näytteenotossa

Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt kansallista COVID-19 testaus- ja jäljitysstrategiaa. Sen myötä Etelä-Pohjanmaalla ja siten myös Järvi-Pohjanmaalla koronatestiä ei tarvitse ottaa flunssanoireissa henkilöiltä, jotka on rokotettu kahteen kertaan (toisesta rokoteannoksesta > 1vko) tai joilla on todettu COVID-19-infektio yli 6kk aiemmin ja annettu vähintään yksi koronarokote (rokotuksesta > 1vko). Poikkeuksena:

  • sote-työntekijät sekä ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköiden asukkaat
  • henkilö on varmuudella altistunut koronavirustapaukselle kahden viikon sisällä
  • henkilöllä on vakavalle koronavirustaudille altistavia riskejä:
    • Vaikea-asteinen sydänsairaus
    • Huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus
    • Diabetes, johon liittyy elinvaurioita
    • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
    • Vastustuskykyä heikentävä tauti kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti
    • Vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys (esimerkiksi suuriannok-sinen kortisonihoito)

Alle 12-vuotiaita lapsia ei tarvitse testata, vaikka olisi koronavirusinfektioon sopivia oireita, mikäli:

  • oireet ovat niin lievät, että hoitohenkilökunnan arvion mukaan testausta ei tarvita. Epäselvissä tapauksissa lääkäri arvioi tilanteen.
  • lapsen perhepiirissä yli 16-vuotiailla on täysi rokotussuoja

Rokottamattomilta tai yhden rokoteannoksen saaneilta henkilöiltä otetaan jatkossakin COVID-näyte, mikäli heillä on koronavirusinfektioon sopivia oireita. Vaikka ohjeen mukaan tietyiltä ryhmiltä ei tarvitse ottaa välttämättä testiä, on henkilöllä oikeus päästä COVID-testiin mikäli se on lääketieteellisesti perusteltua eli henkilöllä on koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sopivia oireita.

Milloin voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen?

Testauskäytäntöjen muutoksen myötä on päivitettävä myös ohjeistusta, milloin lapsi tai nuori voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen. THL on myös antanut aiheesta tuoreen ohjeen. Alle 12-vuotias lapsi voi mennä kouluun tai päivähoitoon, kun flunssanoireet ovat selkeästi lievittymässä (kuumetta/lämpöä ei ole ollut vuorokauteen, ei ole voimakasta yskää tai aivastelua) seuraavissa tapauksissa:

  • lapsen perhepiirin yli 16-vuotiailla on täysi rokotussuoja (tällöin ei siis tarvitse COVID-testiä)

TAI kouluikäisten osalta lapselta on otettu koronatesti ja se on ollut negatiivinen

TAI alle kouluikäisen lapselta on otettu koronatesti ja se on ollut negatiivinen, tai saman perheen aikuinen/vanhempi lapsi on sairastanut samaan aikaan ja hänen koronatesti on ollut negatiivinen.

Lapset ja nuoret, jotka ovat vähintään 12-vuotiaita, voivat mennä kouluun, kun flunssanoireet ovat selkeästi lievittymässä (kuumetta/lämpöä ei ole ollut vuorokauteen, ei ole voimakasta yskää tai aivastelua) seuraavissa tapauksissa:

  • hänellä on täysi rokotussuoja hankittuna

TAI on otettu koronatesti ja se on ollut negatiivinen

Muissa tapauksissa lapsen tai nuoren on odotettava kokonaan oireiden väistymistä.

Rokotukset

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee kaikkia hakeutumaan vielä koronarokotusta varten, jos ei vielä ole itselleen rokotesuojaa hankkinut. Ensi viikolla koko Järvi-Pohjanmaan alueella on ilman ajanvarausta saatavilla rokotuksia ns. walk-in-rokotustapahtumissa seuraavasti:

  • Alajärven terveyskeskus tiistaisin ja torstaisin klo 15-19 työterveyshuollon tilat

  • Lappajärven terveysasema tiistaisin ja torstaisin klo 14-16

  • Lehtimäen terveysasema keskiviikkoisin klo 14-16

  • Vimpelin terveysasema tiistaisin ja torstaisin klo 15-17

 

THL:n ohjeistuksen mukaisesti Järvi-Pohjanmaalla aloitetaan antamaan 3. rokotuksia voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille. Voimakkaasti immuunipuutteisia henkilöitä ovat, jos heitä koskee jokin seuraavista asioista:

  • Elinsiirto
  • Kantasolusiirto
  • Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos
  • Immunosuppressiivinen syöpähoito
  • Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä
  • Dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta
  • Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV
  • Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila

Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisen rokoteannoksen antamisesta on kulunut kaksi kuukautta. 3. rokote voidaan antaa walk-in-päivissä tai sitten ajan voi varata www.hyvis.fi-palvelusta tai rokotteiden ajanvarausnumeron 06-2412 7800.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän suositukset

Pandemiajohtoryhmä on päivittänyt alueen asukkaille annettuja suosituksia:

  • Yksityistilaisuudet
    • Yksityistilaisuuksissa tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä mahdollisuuksien mukaan kasvomaskien käytöstä ja turvaetäisyyksistä. Yksityistilaisuuksiin tulee osallistua vain oireettomana. Juhlien järjestämisessä ja niihin osallistumisessa tulee käyttää harkintaa.
    • Mikäli kokoonnutaan sisätiloihin, tilaisuus tulee järjestää riittävän suuressa tilassa, jotta turvavälejä voidaan noudattaa. Vieraiden saapumista on hyvä porrastaa.
    • Vieraiden saapumis- ja lähtöajoista voi pitää esimerkiksi vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään.
  • Harrastus- ja kilpailutoiminnassa noudatettavat ohjeet
    • Julkisten ja yksityisten liikuntatilojen käyttöä suositellaan seuraavasti:
      • Aikuiset: Ryhmäliikunta sekä ottelu- ja kilpailutoiminta sisä- ja ulkotiloissa voivat jatkua.
        • Ryhmäharrastustoiminnassa suositellaan lähikontaktien välttämistä.
    • Lapset ja nuoret: Lapset ja nuoret voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Mahdollisesti paikalla olevat vanhemmat tai saattajat noudattavat turvaohjeita.
  • kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen toimintoihin annetaan seuraavat suositukset:
    • huomioidaan turvavälit ja kasvomaskin käyttö niissä ryhmissä, joissa se on mahdollista
  • Kaikissa kokoontumisissa ja harrastustilaisuuksissa suositellaan pidettävän listaa osallistujista mahdollisen tartunnanjäljityksen helpottamiseksi
  • kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi
    • julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä matkustajilla että kuljettajalla
    • koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella
    • julkisilla paikoilla ja yksityisillä työpaikoilla sisätiloissa kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa
    • kirkkotilaisuudet ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilaisuudet
    • sisäliikuntatilat muulloin kuin liikuntasuorituksen ja peseytymisen aikaan
    • museot, kirjastot, galleriat
    • kaupat, ostoskeskukset, virastot ym. asioimistilat. Erityisesti henkilökunnan suojautuminen on keskeistä
  • vapaa-ajan matkustaminen on toteutettava mahdollisimman turvallisesti ja noudatettava hyviä hygieniakäytäntöjä ja suu-nenäsuojuksen käyttöä.

 

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI