Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virtain Perinnekylässä juhannusaattona järjestetty JuhannusVirrat-tapahtuma keräsi arviolta noin 3000 kävijää.
Tarjolla yleisölle oli markkinameininkiä laajalla alalla ympäri Perinnekylän aluetta sekä viihdettä ohjelmalavalla. Markkinapöydiltä löytyi mm vihanneksia, mattoja, kalastustarvikkeita, käsitöitä, taidekortteja, tekstiilejä, lättyä, muikkua, makkaraa, makeisia , leluja , vihtoja ym.
Hyvinvoinninohjaaja Lea Koskimäki kertoi, että myyjiä oli saapunut paikalle 75, jossa lisäystä viime juhannukseen 15 myyjää. Lelumyyjiä ja erilaisia käsityö- töiden mm. korujen tekijöitä oli viime vuotta enemmän.

Runsaasta yleisöstä huolimatta liikenneohjaus on toiminut erinomaisesti tällä kertaa, kehui Lea Koskimäki. Ohjelmalavalla nähtiin ja kuultiin Joelito Malabanan Band:in, Route 66:n ja taikuri Mika Värtö:n esitykset.

Nuorta verta vihtamyyntipaikalla edusti 9-vuotias Touko Koro. Hän oli sitonut 16 vihtaa, jotka kaikki menivät kaupaksi.- Olen ensimmäistä kertaa myymässä omia vihtoja. Ne olen tehnyt normaalilla tavalla ja se on ollut mukavaa puuhaa ja työstä saa vielä palkkaakin . Ensi vuonna tulen jälleen kauppaamaan vihtoja, lupasi Touko Koro.

Rajalahden talon pihalla kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginjohtaja Henna Viitanen.- Täällä juhannusmarkkinoilla on aina oma, vanhan ajan taikansa- hyvällä tavalla. Torikahvin tuoksu, käsityöläisten kojut, kotitekoiset herkut, vanhojen tuttujen iloiset jälleennäkemiset, erilaiset kohtaamiset tekevät tästä tunnelmasta erityisen. On ilo huomata, että jälleen tänäkin vuonna tuhannet ihmiset ovat löytäneet tiensä Perinnekylään. Hyvistä perinteistä kannattaa siis pitää kiinni,sanoi Henna Viitanen.
-Tämän alueen kehittäminen on ollut tapetilla pitkään, ja nyt on saatu isompi vaihde silmään. Kevään aikana on nähty talkoita, tilaisuuksia ja yhdessä tekemisen voimaa. Ympäristö on siistiytynyt ja yhdessä on virittäydytty uuteen aikaan. Tavoitteena onkin nostaa Perinnekylä uuteen kukoistukseen kuitenkin perinteitä unohtamatta tietenkin, korosti Henna Viitanen.

’
Talon pihassa nähtiin Vaskiveden Tanhu-Lystin tanhuesitys, kuultiin Timo Ilosen esittämä juhannusjulistus, Jukka-papin soittamana Kesäillan valssi ja lopuksi Virtain Reserviupseerit nostivat pihamaalla Suomen lipun salkoon juhannuksen kunniaksi.


-jr