KOLUMNI | Kauan kestänyttä kuitukinastelua

2
Pentti Hautala

Pentti Hautala
Alavus/Töysä

Maalaisjärjelläni olen minä viime aikoina ihmetellyt sitä, kukahan tarvitsee enää nykypäivänä nettiyhteyksissään, tietoliikenteessä, maahan kaivettua valokuitukaapelia. Arvokkaammalta niemeltään laajakaistaa.

Minun ja monen muunkin mielestä ovat nykyisellään langattomat yhteydet jo kaikille riittävän nopeita sekä tehokkaita. Ja ne toimivat kokemukseni mukaan kaikilla. Langattomin yhteyksien nopeus on riittävä, kun käytössä olevat välineet ovat laadukkaita. Useimmiten vika huonoon yhteyteen löytyy tehottomista laitteista. Lisäksi sillä minkä palveluoperaattorin yhteyksiä käyttää.

Syrjäkyliin laajakaistan kaivaminen saa minultakin hieman kuitenkin ymmärrystä. Varsinkin, jos ja kun kyläiset ovat yksimielisesti hankeen hyväksi hommassa mukana. Mutta, sitä sopii kyllä imetellä, kun valuitua kaivetaan maahan kaupunkien keskustojen alueella. Jopa aivan tehokkaitten linkkimastojen läheisyydessäkin. Tällaisen rahan hukkaan heittämistä.

Minä olen lähettänyt, ulkomaillekin juttuja- ja kuvia langattomilla yhteyksillä jo useita vuosia. Näin yhteydet sujuvat paljon halvemmallakin kuin, valokuidulla. Lapin erämaistakin. Kalliit liittymismaksutkin säästyvät. Ihmetellä voi lisäksi sitä, kun avustuksia jaetaan laajakaistan hankkeisiin ihmeteltävän runsaasti.

Bisneksen teko onkin kuituyhteyksien rintamalla ollut myöskin aina kiivasta. Suorastaan riitaista. Tuoreimmasta tapahtumasta on luettavissa mm. tästä verkkolehdestämme, Savolankylän ja Ähtärinrannan suunnalta.

Muistan toimittajan työstäni ja kuntapäättäjänä sen, kuinka laajakaistasta kinastelu käynnistyi 1990-vuosikymmenellä. Se on jatkunut aina näihin aikoihin asti. Aluksi sanan säilät heiluivat siitä, kun alueemme kunnat innostuivat Verkko-osuukunta Kuuskaistan perustamisesta. Lopulta se virallisesti synnytettiin 2002. Osuuskunnan palveluita tuottamaan käynnistetiin Kuuskaistan Palvelut Oy perustetiin 2013.

Itse olen saanut Töysän– ja Alavuden runsaan rahoituksen vastustajana tappouhkauksiakin. Kahta ilkeämpää, Postin välityksellä tulleiden alkuperää tutki poliisikin. Toiseen oli piirretty pyssyllä posautus selkääni ja taustalla risti sekä tikkukirjaimilla: ”Tässä on sinut kaistasi”. Muistan, kuinka eräässä Töysän kokouksessa kehittyi melkein käsirysyä, kun kuntien rahoittamisen osuuksista väiteltiin puolesta ja vastaan.

Niin vain kävi, että minun ja muidenkin vastustajien puheet kaikuivat kuuroille korville. Enemmistö ratkaisi. Näin tapahtui, vaikka maakunnallisten ja valtakunnallisten puhelinyhtiöiden edustajat lupasivat, omalla yritystoiminnallaan kehittää nopeasti, langallisia ja langattomia nettiyhteyksiä.

Ähtärin päättäjät kuitenkin viisastuivat Kuuskaistan perustamisen suhteen. Muistan, kuinka olin kuvaamassa- ja tekemässä juttua Myllymäelle kaivinkoneen ensimmäisestä kuituojan kauhomisesta. Lopulta Ähtäri ei lähtenytkään Osuuskunnan rahoittajaksi. Se oli viisas päätös. Esimerkiksi kuluneiden vuosien aikana ovat Alavuden, Alajärven, Kuortaneen ja Soinin kunnat joutuneet maksamaan yhteensä miljoonia euroja Verkko-osuuskunta Kuuskaistan tekemiä tappiosta.

Alajärven maksut kertyivät, kuntaliitoksen mukana tulleista Lehtimäen päätöksistä ja liittymistä. Alavuden veronmaksajille on kertyneet suurimman maksut, noin 600 000 euroa, tuen 2017 syksyllä laaditun yrityssaneerausohjelman perusteella. Muut kunnan sitten ovat joutuneet kärsiään vähemmän.

Veronmaksajien rahoja on jouduttu runsaasti käyttämään, kun osuuskuntien päättäjät eivät joudu vastuuseen huonoistakaan päätöksistä. Tämä kuntien maksama suuri menoerä on jäänyt melkein täysin pimentoon. Näin senkin takia, kun asianajotoimistojen paksuissa  paperinipuissa päätös, luki ”luottamuksellinen”.

NYT ”oma koira puri” ähtäriläisiäkin. Näin ajattelen, siksi, kun naapurikuntia rahallisesti rankasti kurittanut Verkko-osuuskunta laittaa nyt kapuloita rattaisiin, Savolankylän, Ähtärinrannan Ns:n ja Riihimäen-alueen laajakaistan rakentamiseen.

ElmoNet Oy:n kanssa tehdystä sopimuksesta on Kuuskaista tehnyt valituksen ja sovittu hanke on saanut EP:n ELY-keskukselta tässä vaiheessa kielteisen päätöksen. Kuuskaista perusteli valitustaan, että sillä on alueella valokuituverkkoa. Samalla se ilmoitti valituksessaan, halukkuudesta markkinaehtoisesta rakentamisesta.


 

2 KOMMENTTIA

  1. HEI!
    OIKEASSA OLET,LASSE
    — En minäkään ole käyttänyt tähän mennessä vielä kertaakaan kännykkää ja nettiyhteyksin käyttänyt. Aina olen käyttänyt hyviä ja nopeita langallisia, ja viime vuosina yksinomaan langattomia tietoyhtyksiä.
    —Ja loistavasti olen pärjännyt hyvillä laitteilla. Eikä tähän ole tarvittu myöskään muiden, meidän veronmaksajien yhteiskunnallisia tukia esimerkiksi kuitujen maahan kaivamiseen.
    Jokainen saa käyttää vaikka kultakuitua, kun tekee näin tekee omalla kustannuksellaan !!
    — Esimerkinä kolumnissani toin esiin sen kuinka kuitubisnestä joutuvat huonommassa tapauksessa maksamaan miljoonia myöskin, hankerahojen lisäksi omat langattomat yhteyksiensä maksavat kuntalaiset.
    — Kolumnissani toin esille firman, jonka velkasaneerauksen velat lähentelevät 10 miljoonaa euroa. Tällaisen summan joutuivat sitten osuuskunnasta mukana olevien kuntien verotettavat maksamaan. Sellaisetkin jotka eivät tiedä mihin valokuitua ja laajakaistaa tarvitaan.—Eli aivan samanlaisia ”kujalla”olevia ihmisiä, mitä MINÄ itsekin olen…
    Pentti Hautala

  2. Minä taas puolestani ihmettelen miten joku voi olla noin kujalla kuin tämä kirjoittaja. Kuka oikeasti jaksaa kännykkäyhteyksillä nettiä käyttää. Koitappas ladata vaikkapa youtubeen vaikkapa 1 gt:n video niin huomaat miten surkea siirtonopeus siinä sun kännykkäliittymässä todellisuudessa on. En kyllä mihinkään kännykkäyhteyteen valokuituyhteyttäni ikinä vaihtaisi. Kaikkia höpöjä sitä iso mies kirjoittelee.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kujanpää Peruuta kommentointi