KOLUMNI | Miksi päättäjät ei päätä?

1

Pentti Hautala
TÖYSÄ

Toimittaja Pentti Hautala

”Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto päätti”. Otsikot valehtelevat. Mainitut tahot tekevät ani harvoin omia päätöksiä. Ne nuijivat vain hyväksynnän viisaiden ja oppineiden viranhaltijoiden suunnitelmille!

Verotuskin on vain kuntalaisille kiusaksi. Näin voidaan todeta ainakin kaavoitettujen, rakentamattomien tonttimaiden verotuksessa. Monet kunnat verottavat mainittuja maa-alueita, vaikka kunnat ovat omilla päätöksillään kaavoittaneet yksityisen maita rakennustonteiksi. Näin on toimittu, vaikka omistajat ovat vastustaneet sitä.

Näin ainakin entisessä Töysän kunnassa ja Alavuden kaupungissa. Verotettu siitäkin huolimatta, vaikka valtuusto tekemästäni aloitteesta päätti poistaa rakentamattomien alueiden verottamisen jo vuosia sitten. Mielestäni on niin väärin, kun mainittuja tontteja verotetaan. Eihän kukaan niitä ole halvalla hinnallakaan, eikä ilmaiseksikaan huolinut.

Lupasin valtuuston kokouksessa, parisen vuotta sitten, eläkkeelle siirtymässä olevalle kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpäälle ilmaiseksi verollisen tontin Töysän jokirannasta. Ehdolla, että hän rakentaa syytinkitupansa Töysään. Ei suostunut, mutta veti rehtinä miehenä pois rakentamattomien tonttien erikoisveroperinnän esityslistalta.

Lehdissäkin luki, että Alavus luopui verosta. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan asia ole. Se on selvinnnyt itselleni ja minulle tehdyistä monista yhteydenotoista. Päätöksenä oli tuolloin kirjattu, että rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia ei ole erikseen määrätty. Sitä kuitenkin peritään yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan!

Vuodessa tätä veroa joutuu alavutelaiset maksamaan muutama tuhat euroa. Sellaisista alueista, jotka kunta on jo kymmeniäkin vuosia sitten kaavoittanut, maanomistajan tahdon vastaisesti.

Viime maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuutettu Hautala esitti, ettei kiinteistöveroa perittäisi enää mainituilta tonteilta.

En saanut kuitenkaan kannatusta. Koska Alavudella, jo vuosia vallalla olevan tavan mukaan, ei yksikään valtuutetuista uskaltanut nytkään asettua viranhaltijoiden alkuperäistä ehdotusta vastustamaan.

En saanut kannatusta, vaikka varmasti ainakin kaikki päätöstä veronpoistosta aikaisemmin tehneet tunsivat tuleensa ”petetyiksi”. Jätin eriävän mielipiteen veron perimistä vastaan.

Vaikka tiedotusvälineiden otsikoissa useasti mainitaan ”Alavuden kaupunginhallitus” ja ”kaupunginvaltuusto päättivät”. Näin on mielestäni viiime vuosina tapahtunut kuitenkin vain ani harvoin. Päätöksen tekoon ei haluta osallistua. Kunnallisvaalien edellä paikallisessa ”kansanradiossa” kuitenkin kehuttiin omaa aktiivisuuden halua ja ideoita, jos ja kun valtuustoon päästään.  Mutta vielä kolmen kokouksen aikana ei ole intoa ja ideoita heiltä saatu kuultavaksi.

Ainoastaan uusista Ilkka Tiainen (VKK) on ollut asialla ja äänessä. Monen mielestä liikaakin?

Harva henkilö viitsii tai rohkaistuu valtaan päästyään ajamaan päättäjänä kuntalaisten etua ja tasapuolista kohtelua. Ollaan hiljaa, että saataisiin lisää luottamuspaikkoja.

– Mutta, samanlaiset ovat huolet useammissa muissakin maakuntamme kunta- ja muissa kokouksissa. Kansanvalta ja maalaisjärki uinuu ja harvainvalta kukoistaa. Esimerkkeinä valtuustot, jotka ovat itse luovuttaneet vallan muille tahoille.Ja eivät viitsi- tai halua vaivata itseään enää niissäkään, harvoissa asioissa, jotka vielä etenevät valtuuston päätettäväksi.

Monessa kunnassa on tehty päätös, ettei rakentamattomista tonteista peritä käyvän arvon mukaan kiinteistöveroa. Näin siksi, kun arviointi- ja perintäkulut nousevat korkeimmiksi mitä siitä koituu tuloja kunnalla.

Esimerkiksi verotuksen susituksissa sanotaan ”Metsä-, pelto -ja joutomaa voivat olla kiinteistöverosta vapaata, jos ne kuuluvat maatalouskiinteistöön. Myöskin yksityisellä maalla sijaitsevasta luonnonsuojelualueesta ei tarvitse maksaa veroa tämän vuoden alusta alkaen.

Järvi-Pohjamaalla ja Suomenselällä ei rakentamattomia tontteja ole verottaneet Soini, Kuortane, Lappajärvi, Evijärvi, Virrat ja Ähtäri. Kyseisissä kunnissa on niin viisaat päättäjät, etteivät ole kyseistä kiusa-kateudenveroa lähteneet perimään.

Rakentamattomien tonttien, kiinteistöveron 12a pykälän mukaan sitä kunta voi verottaa 2-6 prosenttia tontille lasketusta arvosta. Eli, monikertainen maksu vakituisen -ja vapaa-ajan asunnonkin verosta. Ankaralla verotuksella on haluttu saada rakentamista vauhtiin suuremmissa asutuskeskuksissa. Sellaisia ei ole tällä alueella!

Rakentamattoman tontin verotukseen liittyy kuitenkin paljon myös tulkinnanvaraa.

Tyhjien tonttien arvon arviointi asettaakin veron ”määrääjälle”, paikalliselle kunnan viranhaltijalle suuren vastuun. -Suorastaan mahdottoman, että tonttien verotus perustuu puolueettomasti alueen hintatasoon. Onhan tontille laskettava esimerkiksi yksikköhinta kaikista mahdollisissa käyttötarkoituksissa.

Esimerkiksi verotusoikeutta ei ole, jos käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen puuttuu rakennuspaikkaan. -Jos kunnallinen valmius kohteen liittämiseksi vesijohtoon ja viemäriin puuttuu, siihen ei voida soveltaa rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.

Alavudella on yhteensä rakentamattomia tontteja yli 100.

Ajattelinkin aikaisemmin, että valtuustossa tämä piiskavero tulee hylätyksi. Mutta toisin kävi. Se on vahinko, kun enemmistöllä Alavuden valtuutetuilla ei ole rohkeutta esittää omia mielipiteitään. – Mukaillaan ryhmäkuria ja oman puolueensa johtohenkilöitä.

Politikointi pitäisikin, lailla kieltää kunta- ja seurakuntapäätöksissä! Politikoinnilla pohjustetaan hyväksyntää ja pääsyä eri luottamustehtäviin, pienilläkin kunnallisvaalien äänimäärillä!

Maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa muutama puheenvuoro virisi kuitenkin vanhojen valtuutettujen kesken, kun ehdotin entistä 21,25 % tuloveroa laskettavaksi tasan 21-prosenttiin. Ehdotin, vaikka minulle on aivan sama, kuinka korkea tulovero on. Verojahan meikäläinen on tottunut maksamaan tuloistaan jopa yli 50 prosenttia. – Mutta sainpahan aikaan keskustelua. Muuten päätökset olisi nuijittu valmiiksi kymmenessä minuutissa.

Perustelin ehdotustani, että sata varmoista jo alkuunsa hyödyttömistä kymmenistä kehityshankkeista luovuttaisiin. Säästöä saataisiin tarkemmasta harkinnasta, runsaasti maksavien mainoslehtien ja filmien tekoon. Julkkisten palkkaamisesta luopumisesta. Virkeä kansalaisopisto ja kylätoimijat mahdollistavat kyllä hyvät toimintaedellytykset taide, harrastus ja teatteritoiminnalle.

– Jos käytettäisiin Alavuden omien osaajien kykyjä, saataisiin runsaasti säästöjä ja hyvää mieltä. Myöskin mahdolliset verorahat jäisivät paikkakunnalle. Asukasmäärän nopea aleneminen pienenisi. Veroäyrin alentaminen saisi aikaan positiivista valtakunnallistakin huomiota. Paljon enemmän kuin satojatuhansia euroja maksava nykyinen pr-toiminta.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

1 KOMMENTTI

  1. Kovasti, hyvin osuvasti ja rohkeasti toimittaja Pentti Hautala kirjoitti nykykäytännön kuntapäättämisestä. Näinhän se valitettavasti on suuremmassa määrässä Suomen kunnissa ja jopa ylemmilläkin tasoilla.
    Mutta sitä ihmettelin,lukiessani entisen kotiseutuni, paikkalislehden digijulkaisun, että mihin Alavuden muiden persujen perinteinen rohkeus päätöksentekoon ja talonpoikaisjärki on murennettu. Onko porukassa saanut joukon ja vallan lisääntyminen ja lisää haluja mielistellä muita tahoja ?
    Näin päätellen siitä, kun valta kuuluu kansalle puolueen varapuheenjohtaja Ilkka Tiainen ainoastaan kannatti Hautalaa.

    Juha ,Espoosta

Vastaa käyttäjälle Juha Peltosalo Peruuta kommentointi