KUUSIOLINNA TERVEYS | Etäkanavat helpottavat hoidon saantia Kuusiokunnissa

0

Kuusiokunnissa käyttöönotetut ja olemassa olevat etäkanavat ovat helpottamassa hoitoon pääsyä. Erityisesti ne helpottavat ja nopeuttavat ensikontaktia, hoidon tarpeen arviointia ja siten myös ohjautumista oikeaan palveluun mahdollisimman suoraan. Samoin myös esimerkiksi reseptin uusimiset onnistuvat kätevästi etänä.

Kuusiolinna Terveyden alueen, Alavuden, Kuortaneen, Ähtärin ja Soinin, asukas voi olla yhteydessä hoitajaan, lääkäriin ja muihin terveydenhuollon ammattilaisiin mistä tahansa Pihlajalinna terveyssovelluksen ansiosta. Sovelluksella onkin mahdollista päästä etäpalveluihin, kuten lääkärin vastaanotolle, jonottamatta älypuhelimella.

Juha Viitasaari

Vastaanotto alkaa aina oirekohtaisella hoidontarpeen arvioinnilla kertoo Kuusiolinna Terveys Oy:n toimitusjohtaja Juha Viitasaari.

– Etävastaanotto tapahtuu keskustelemalla sovelluksen chatilla ja tarvittaessa videoyhteydellä hoitohenkilökunnan kanssa. Ensin sovellukseen täytetään etävastaanotolle hakeutumisen taustatiedot, kuten oireet, jonka jälkeen avautuu chat-yhteys ammattilaisen vastaanotolle.

Vastaanotolla asiantuntija auttaa vaivassa ja ohjaa tarvittaessa sopivaan jatkohoitoon joko Kuusiolinnan toimipisteisiin tai etäkanavien kautta. Lisäksi lääkäri voi etävastaanotolla kirjoittaa reseptin tai sairasloman, selvittää Viitasaari.

Pihlajalinna terveyssovelluksen avulla voi siten hoitaa yleisimpiä sairauksia ja vaivoja, jotka eivät vaadi fyysisiä tutkimuksia, sekä sillä saa uusittua reseptit vaivattomasti. Esimerkiksi epäiltäessa ihottumaa ja silmätulehdusta on helppoa ottaa yhteyttä terveyssovelluksen avulla. Sovelluksen kautta saa aina apua ja vähintään ohjauksen eteenpäin, vaikka ongelmaa ei voisi ratkaista etäkanavassa.

– Voit myös varata tai perua ajan chatin kautta, sanoo toimitusjohtaja Juha Viitasaari

Pihlalinnasta kerrotaan, että ns. etävastaanottokäynti maksaa saman verran, kuin vastaanottokäynti terveysasemalla. Sovelluksessa ei voi kuitenkaan asioida toisen henkilön puolesta. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi iPhonelle App Storesta ja Android-laitteille Google Playsta.

Sovelluksen käyttö vaatii ensimmäisellä kerralla tunnistautumisen verkkopankkitunnuksilla, jonka jälkeen luodaan oma PIN-koodi sovellukseen kirjautumista varten. Ohjeet sovelluksen käytön aloittamiseen löytyvät myös Kuusiolinna Terveys Oy:n verkkosivuilta www.kuusiolinna.fi

Myös kansalliset kanavat hoidon tarpeen arvioinnissa

Jo aiemmin Kuusiokunnissa käytössä olleen Pihlajalinna terveyssovelluksen lisäksi uutena etäasioinnin kanavana on otettu käyttöön omaolo.fi. Omaolo on valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava.

Omaolo -palvelussa voit täyttää oireisiisi sopivan oirearvion muutamassa minuutissa kellonajasta ja paikasta riippumatta. Oirearvion vastausten perusteella annetaan arvio hoidon tarpeesta sekä paikallisen ohjeistuksen tilanteessa toimimiseen. Tarvittaessa oirearvion tulokset on mahdollista lähettää suoraan ammattilaiselle tai asioimaan asiantuntijan kanssa Omaolo -palvelun välityksellä.

Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Omaolo -palvelun suunnittelu- ja kehitystyö jatkuu edelleen yhteistyössä maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden kanssa.

Lisäksi hoidon tarpeen arvioinnissa auttaa valtakunnallinen päivystysapunumero 116117 auttaa. Numeroon voi soittaa kuka tahansa milloin tahansa saadakseen arvion omien oireiden vaatimasta hoidosta. Mikäli tunnet olosi todella heikoksi tai epäilet olevasi vakavasti sairas, älä käytä Omaolo-palvelua tai numeroa 116117, vaan ota heti yhteyttä päivystykseen tai soita 112.

Luonnollisesti myös Kuusiolinnan perinteiset asiointikanavat, kuten puhelinajanvaraus ja kivijalkavastaanotto, toimivat edelleen normaaliin tapaan.


 

PTV mansikkasumppa1

JÄTÄ KOMMENTTI