Luonto- ja Erämessut | onnistunut messutapahtuma Soinissa

0
Yleisöä Yhtenäiskoulun salissa

Luonto – ja Erämessut onnistuivat koronasta huolimatta. Kävijämäärä oli 1500, joka ei vastannut täysin tavoitteita, mutta olemme tyytyväisä.

Näin kertoili Soinin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi ja jatkaa – Myös näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä. Hieno asia oli myöskin valtiovallan edustajan  maatalousministeri Jari Lepän mukanaolo. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa soinilaisena messutapahtumana ja todennäköisesti se ensi vuonna kasvattaa suosiotaan.

Vas. Ministeri Jari Leppä Etelä-Pohjalaiset Kylät osastolla yhdessä oik. kansanedustaja Mikko Savolan kanssa.

Ministeri Jari Leppä vieraili myös messujen yhteydessä yritykäynnillä EJ Tarhoilla, jossa toimitusjohtaja Esa Järvelä esitteli uuden ajan marjankasvatusta. Tarhat tuottavat ilman torjunta-aineita mansikkaa ja vadelmaa. Viesti ministerille oli tehdä valtiovallan kautta tietoisuuteen Suomen vahvuuksina, pohjoinen ulottuvuus ja puhdas vesi.

Ministeri Leppä EJ Tarhoilla yhdessä kansanedusta Mikko Savolan ja toimitusjohtaja Esa Järvelän kanssa.

Messujen vetonaula Mikko ”Peltsi” Peltola  jo aikaisemmiltakin messuilla mukana olleena, kertoi kokemuksistaan. Hänen esityksensä aiheena on retkiruokailu ja toisessa Peltsi tarinoi reissukokemuksiaan.

Ilves ja Peltsi

Messuosastolla Nature Paavola Oy:tä edustanut Tiina Aittolampi kiitteli messujen antia ja myös hänen kauttaan meni yrityksen toiveet eteenpäin.

Narure Paavola Oy
Soinin luonto kiinnostaa, vastaamassa kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi ja hallintojohtaja Jari Saarinen

 

JÄTÄ KOMMENTTI