Monipuolista katseltavaa – Haloo hevonen ! -näyttely Virroilla

0
J.Purakasmäen ravihevosaiheinen maalaus vuodelta 2011 (JR)

Jarkko Ruohola/J-Pnews
Virrat

Virtain kaupungin taidegalleriassa Virinässä avattu Haloo hevonen ! -näyttely tarjoaa monipuolista katsottavaa hevosen ystäville.  Esillä on maalauksia, patsaita, pokaaleita, piirustuksia ja rekipeittoja.

Virtain kaupungin kulttuurisihteeri Päivi Ylimys kertoo, että ajatus koko hevosaiheisesta näyttelystä on virtolaisen taiteilijan Kirsti Perähuhdan idea.

– Kirsti tiedusteli lähteekö kulttuuritoimi mukaan yhteistyöhön näyttelyn aikaansaamiseksi. Tietenkin lähdimme mukaan, koska Kirsti on itsekin yhteistyökumppanina mukana. Laitoimme informaatiota siitä, että tuoda voi hevoseen liittyvää aineistoa näyttelyä varten. Itse ajattelin, että mahtaakohan näyttelyä varten tulla materiaalia, kun on tällainen korona-aikakin. Yllätyksemme tulikin hyvä kokonaisuus ja miten aktiivisesti ihmiset olivat kuitenkin heränneet, poikkeusoloista huolimatta, tähän projektiin.

Susanna Kalevan hevosaiheinen maalaus vuodelta 2020 (JR)

– Ensimmäistä kertaa pystytettiin näyttely ilman jotakin taustajärjestöä. Nyt herättiin siihen, että yksityiset henkilöt voivat tuoda omia esineitä näyttelyä varten. Ensin ajattelin, mitähän näyttelyn kokoamisesta tulee, kun ihmiset ovat tuoneet sekalaista materiaalia. Esillelaittaminen olikin helppoa, kun näki kaiken väreissä. Lopputulos oli korkeatasoinen, kehaisee kulttuurisihteeri Päivi Ylimys.

Kultturisihteeri Päivi Ylimys ja taiteilija Kirsti Perähuhta ovat ideoineet näyttelytilaan lasten oman piirustusosaston. Isolle pöydälle on tuotu paperia, vesivärejä, kyniä ja muovailuvahaa, joilla voi tehdä omia hevoskuvia, jotka jäävät sitten näyttelytilaan kävijöiden ihailtavaksi.

Haloo hevonen !-näyttely esillä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelytila on avoinna ma-pe klo 10-15 ja la klo 11-15.  -jr

K. Koiviston hevosaiheinen maalaus vuodelta 2021 (JR)

 


 

PTV mansikkasumppa1

JÄTÄ KOMMENTTI