Säät säätelevät sykähdyttävää väriloistoa

0
Tuurin kauppakylässä on vilskettä riittänyt. Leirintäaluekin on ollut jatkuvasti täynnä tuhansista matkailijoista. -Viikonvaihteessa leiriytyjätkin saivat ihailla lukuisia värikkäitä sateenkaaria.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Viime päivien vaihtelevat säät ovat saaneet aikaan luonnon väriloiston kauneimmilleen ja suorastaan lumoavaksi loistoksi.

Auringon nousun väriloistoa.

Näin on tapahtunut erityisesti yläilmoissa. Auringon ja rankkasateiden vaikutuksesta olemme saaneet ihailla muun muassa, mitä komeampia sateenkaaria sekä nousevan- ja laskevan auringon ”maalaamia” maisemia.

Maisemien lisäksi myöskin vesistöistä ovat heijastuneet hienoja värejä. Paljon sellaisiakin, joita täydellisemmätkään ihmisen suunnittelemat verikartat eivät ole koskaan saaneet aikaan. Ehkäpä näin tapahtuu sitten tulevaisuudessa?

Se on ollut tämän kesän aikana erikoista, että vaikka rankkasateita on ollut ja ukkosetkin ovat jyrisseet monina päivinä ja iltoina, vahingoilta on säästytty. Pilvien kohtaamisten aiheuttamat sähkön purkauksin synnyttämät salamaniskut ole aiheuttaneet suuria vahinkoja, ei ainakaan Suomenselällä ja Järvi-Pohjanmaalla seuduilla sattunut.

Samanlaista vaihtelevaa kesäsäätä on myös ennustettu tuleville viikoille. Nyt koettujen, hieman viileimpien päivien perästä on seuraavaksi ainakin luvassa taas hellettä. Se tietää kesän satokaudelle hyvää, niin pelloille, puutarhoihin kuin metsämaillekin.

Joutsenet iltauinnilla värikkäässä maisemassa, auringon laskettua taivaanrannan taakse.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Pentti Hautala


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI