Suomen liikkuvin kunta -kilpailu aukeaa toistaiseksi viimeistä kertaa

0

Suomen Kuntaliitto / J-Pnews

Kuudetta kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haetaan kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa. Kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Kunnilla merkittävä rooli kuntalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä

Tällä kertaa kilpailu toteutetaan teemalla ”Kunnat – arjen liikuttajat”.Vaikka kuntien liikuntatoimen palvelut ja toimenpiteet luovatkin tärkeän pohjan liikunnallisen elämäntavan edistämiselle, eivät ne yksin riitä ratkaisemaan liian vähäisen liikkumisen haasteita. Asukkaiden fyysistä aktiivisuutta voidaan tukea erilaisissa arjen ympäristöissä ja lukuisissa palveluissa. Kuntalaisten liikkumisen lisäämiseen tarvitaan mukaan kaikki hallinnonalat.

– Kunnilla on merkittävä rooli kaikkien kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Erilaisilla olosuhteilla, niiden käyttöä tukevilla palveluilla sekä kansalaistoimintaa mahdollistamalla kunnat mahdollistavat kaikkien kuntalaisten liikkumista. Kunnat tekevät merkittävää työtä liikunnan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä, toteaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mari Ahonen-Walker.

Kuntien hyvät käytänteet esiin

Suomen liikkuvin kunta -kilpailulla Kuntaliitto haluaa tehdä näkyväksi monimuotoista ja erinomaista työtä, jota kunnissa tehdään kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja liikkumisen ja liikunnan lisäämiseksi. Kilpailun avulla nostetaan esiin hyviä käytäntöjä kuntakentälle jaettavaksi.

Ilmoittautuminen

Kilpailu on avoin, maksuton ja tarkoitettu kaikille kunnille. Kilpailuaika on 7.8.-30.9.2023 klo 12:00. Kilpailun kolme finalistia julkaistaan joulukuussa ja voittaja palkitaan UNO-pokaalilla Urheilugaalassa tammikuussa 2024.


 

JÄTÄ KOMMENTTI