Lääkärikansanedustaja ja eduskunnan Tuki- ja liikuntaelinryhmän puheenjohtaja Mia Laiho (Kok) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen reumapotilaiden hoitoon pääsyn ongelmista ja erikoislääkäripulasta. Suomessa on Pohjoismaiden huonoin tilanne erikoislääkäreiden suhteen ja tämä näkyy erityisesti reumapotilaiden hoitoon pääsyssä ja Suomen reumalääkärien työtaakassa.
Reumatologeista lähes puolet jää eläkkeelle tällä vuosikymmenellä ja uusia virkoja ja koulutuspaikkoja ei ole näkyvissä. Ennusteen mukaan vuonna 2035 reumalääkäreitä on jäljellä vain 32, jos erikoislääkäreiden koulutuspaikkoja ei lisätä.
– Tilanne on potilaiden kannalta kestämätön. Reumasairauksia esiintyy kaikenikäisillä ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Potilaan hoidon, sekä uusien lääkkeiden nopealla aloituksella taudin eteneminen voidaan usein pysäyttää ja työkyvyttömyys estää. On kohtuutonta, jos erikoislääkäripulan takia hoito viivästyy ja potilas ajetaan pois työelämästä sairaslomalle tai pahimmassa tapauksessa työkyvyttömyyseläkkeelle, Laiho huomauttaa.
Edustajan mukaan Suomessa on noin 100 reumatologia, joista puolet jää eläkkeelle tällä vuosikymmenellä.
Suomen julkisissa sairaaloissa käytettävissä oleva reumatologien resurssi on keskimäärin yksi reumatologi 87 000 asukasta kohden, kun Ruotsissa vastaava luku on 1/40 000. Jos reumatologien määrälle ei tehdä seuraavan 15 vuoden aikana mitään, nyt työskentelevistä reumatologeista työelämässä on vuonna 2035 vain 32 lääkäriä.
Reumasairauksien koordinaatiokeskus ja Suomen Reumatologinen yhdistys ovat laskeneet, että potilaiden kohtuullisen hoidon ja väestön palvelutarpeen kannalta sairaanhoitopiireissä olisi suositeltavaa olla yhden reumatologin resurssi 40 000 asukasta kohden tai vähintään 60 000 asukasta kohden.
– Suomessa on jo nyt yli 100 000 reumatauteja sairastavaa potilasta ja potilasmäärät kasvavat koko ajan. Eläköitymisen myötä jäljelle jäävien 32:en lääkärin työtaakka on niin raskas, että potilaat jäävät ilman reumalääkärin hoitoa. Suomeen tarvitaan käyttöön reumataudeissa hoitoonpääsyn ja laadun seuraamiseksi valtakunnalliset laaturekisterit, täsmentää Laiho.
Laihon mukaan reuma aiheuttaa merkittäviä kansantaloudellisia kustannuksia, jos potilaan hoitoa ei pystytä toteuttamaan kansallisten suositusten mukaan. Nämä muodostuvat muun muassa hoito-, lääke-, leikkaus- ja kuntoutuskuluista sekä työkyvyttömyyden kustannuksista, sekä työnantajille jäävistä tuottavuuteen liittyvistä kustannuksista. Kalliitkin reumahoidot ja lääkärien lisääminen maksavat itsensä hyvin nopeasti takaisin.
– Sairastuneille on luotava kokonaisvaltaisia hoitoprosesseja aina sairastumisesta kuntoutumiseen saakka. Nykyisellään esimerkiksi reumapotilaan lääkinnälliseen kuntoutukseen pääsy on aivan liian sattuman varaista. Jatkohoidon ja kuntoutuksen järjestelmä on edelleen liian sekava potilaille, Laiho toteaa.
– Nyt on viimeisiä aikoja herätä erikoislääkäripulaan, jos potilaiden hyvästä hoidosta halutaan pitää kiinni joka kunnassa. Kysyinkin kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta toimista, ettei Suomi jää Pohjoismaiden kehitysmaaksi reumatautien hoitoon pääsyn ja hoidon osalta. Hyvä reumapotilaiden hoito säästää monella tavalla, niin yhteiskunnan kustannuksissa kuin reumaa sairastavan ihmisen toimintakyvyssä ja elämänlaadussa, päättää Laiho.
