Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut 5.12.2023. Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Lokakuun talouden toteumasta johdetun ennusteen mukaan hyvinvointialue tulee tekemään vuonna 2023 noin 40 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Hyvinvointialueilla on talouden tasapainottamisvelvoite. Sen mukaan niiden on saatava taloutensa tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä.
Aluevaltuusto on 9.10. hyväksynyt uudistus-,...
ETänä syksynä alkaneen hankkeen myötä uusia teknologioita pyritään saamaan käyttöön alueemme pk-yrityksissä. Kaksivuotinen hanke toimii Alavuden, Alajärven, Evijärven, Kuortaneen, Lappajärven, Soinin ja Vimpelin alueilla. Kohderyhmänä ovat pk-yritykset ja tavoitteena teknologiatietouden parantaminen.
– Tulen kiertämään yrityksissä ja tekemään digivalmiuskartoituksia. Näin yrittäjä saa arvion oman...

Veera Huita/ J-Pnews
Kyyjärvi
KyKy-Betset oli pikkuhiljaa erikoistumassa viisieräisten voittamiseen, sillä ennen lauantai-illan ottelua kolmesta viime pelistä voitot olivat tulleet viiden erän kautta. Loimu aloitti pirteästi, mutta lopussa KyKy-Betset onnistui kaivamaan flow -tilan päälle. Peli KyKy-Betsetille 3-2 (21-25, 25-19, 22-25, 25-20, 15-9)
KyKy-Betsetiltä muutoksena aikaisempiin Guntis Atars...
Jarkko Ruohola
Virrat
Virtain kaupungin yhteistyökumppanien kanssa järjestämä joulunavaus sai ilahduttavan paljon väkeä kokoontumaan torille perjantai-iltana. Harvoinpa jokin tapahtuma vetää näin paljon virtolaisia torille. Selvästi oli myös aistittavissa, miten yhteistyöhenki sykkii Virroilla.
Virtain Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mervi Vilen toi esille tervehdyksessään sekä yhteistyön että yrittämisen tärkeän merkityksen.
-Yhteistyössä on voimaa...
Suurpetojen metsästys on Suomessa käytännössä käynyt mahdottomaksi korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen karhun kaatolupia koskevan ennakkopäätöksen myötä. Maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksiköstä kerrotaan, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppuu tähän kauteen. Muidenkin suurpetojen metsästys on samalla tavoin uhattuna.
Suurpetotilanne on ollut pitkään kestämätön. Petoalueilla elävät ihmiset joutuvat elämään jatkuvan vaaran...
