Perinteinen Arpaisten patikka järjestetään tänä vuonna lauantaina 10.9. tutulla ja hyväksi havaitulla kaavalla. Patikan järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Parviaisen kyläyhdistys, Saurun Seudun maa- ja kotitalousseura ja Soinin kunta.
Talkooväki toimii vahvalla kokemuksella ja vuosien tuomalla rutiinilla. Viime maanantaina kokoonnuttiin varmistelemaan järjestelyjen etenemistä Parviaisen kyläyhdistyksen kokoontumistilaan Parviaisen...
Aikamatka, joka lähtee liikkeelle 1920-luvulta päätyen 80-luvun musiikkiin.
Puvustuksen ja laulujen kautta haetaan todellista ajankuvaa. Käsikirjoitus, Tarja Kultavuori
Esitystä juontaa Seppo Koivisto Vimpelistä. Säestyksestä vastaa Marko Penninkangas Alajärveltä, solisteina Arja Tikkanen ja Tarja Kultavuori Alajärveltä sekä Jukka Paananen Karstulasta.
Esitys nähdään kaksi kertaa Järviseudulla, Levijoen nuorisoseuralla Alajärvellä ja...
Projektipäällikkö Timo Rintalalle ja Alavuden kaupungille on myönnetty Vuoden vesistökunnostaja -palkinto esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä työstä vesistöjen suojelun hyväksi. Tunnustukset annettiin 24.8.2022 valtakunnallisen Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaarissa Kokkolassa.
Vuoden vesistökunnostajapalkinnon valintaperusteluissa painottui Timo Rintalan ja Alavuden kaupungin pitkäjänteinen toiminta vesistöjen kunnostuksen ja vesien suojelun suunnittelussa, organisoinnissa ja toteuttamisessa....
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Alavuden kaupungin liikuntapalvelu ja Kuusiolinnan Terveys/Pihlajalinna, järjestivät Töysän Iivarin urheilukentällä ikäihmisten liikuntapäivän ja urheilukisat. Kauniissa elokuun lopun säässä tapahtuma saikin suuren suosion osakseen.
Osallistujia oli urheilukisoihinkin kolmisenkymmentä. Eniten Töysästä ja Alavudelta. Mukana oli lisäksi muutama Alajärveltä, Ähtäristä, Kuortaneelta ja Soinista. Eli koko Kuusiokunnan...
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta saamiemme alkutietojen perusteella kaksi teini-ikäistä nuorta joutui veden varaan Lappajärvellä tänään iltapäivällä. Pojat olivat olleet veneilemässä ja kykenivät ilmoittamaan vanhemmilleen tilanteestaan järvellä.
Pelastuslaitoksen Lappajärven yksikkö sai hälytyksen pelastustehtävään hieman ilta kuuden jälkeen. Pelastuslaitoksen vesijetti saavutti pojat nopeasti ja hoiti ensivaiheen pelastamisen.
Pojat nostettiin myöhemmin...