Perinteinen Soinin joulu -lehti on tekeillä tänä vuonna jo 62. kerran. Soinin opettajayhdistys on koonnut lehteä sen koko historian ajan ja perinne jatkuu edelleen. Lehteen kootaan paikkakuntaan liittyviä tekstejä ja kuvia. Vauva- ja hääkuvat julkaistaan edelleen veloituksetta lehdessä. Vauvojen syntymäaika tulee olla välillä 1.10.2022-30.9.2023. Jos...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätös kokouksesta 14.9. Uinnin valtakunnallinen harjoituskeskus Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se 1) päättää, että Kuortaneen kunta osallistuu uintikeskuksen rakentamiseen yhdessä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa kunnan ja Kuortaneen Urheiluopiston väliseen osakassopimukseen sisältyvän, hankkeeseen liittyvän Kuortaneen Uintikeskus Oy:n rahoitusosuutensa mukaisesti (37,5 %) 2) myöntää Kuortaneen kunnan...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Alajärven kaupungin elinvoimalautakunnan päätöksiä kokouksesta 12.9. SOPIMUS ELINTAPAOHJAUKSEN TOTEUTUKSESTA KUNNAN JA HYVINVOINTIALUEEN YHTEISTYÖNÄ Järjestämislain mukaan hyvinvointialueen on tehtävä alueellaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä myös muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021). Hyvinvointialueen tulee sopia yhteistyöstä, työnjaosta ja...
Tänään eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin lähetekeskustelussa kansalaisaloitetta valvotusta käyttötilasta huumeita käyttäville. Poliisikansanedustaja Anne Rintamäki kertoo, että kansalaisaloite ajaa myös huumausaineiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointia, sillä huumausaineiden hallussapidon ja käytön kriminalisointien on katsottu estävän käyttötilojen kokeilun ja vakiinnuttamisen Suomessa. Rintamäki pitää ajatusta järjettömänä. – Aloitteen tueksi oli...
Jarkko Ruohola/J-Pnews Virrat Virroilla juhlittiin keskiviikkona (13.9) rennosti kakku-kahvien kera tasavuosia viettäviä, 100-vuotiasta kirjastoa ja 50-vuotta toiminutta kirjastoautoa. Yleisöllä oli myös mahdollisuus juhlapäivän aikana tutustua kirjastolla nähtävillä oleviin kuviin sekä kirjaston että kirjastoauton taipaleilta vuosien varrelta. Omaa tietämystään kirjastosta ja kirjastoautosta oli mahdollisuus testata tietokilpailuissa. Kysymykset oli...