Nelimarkka-museolla on ilo ilmoittaa, että uusi museolehtori aloittaa 4.9.2023. Hämeenlinnalaissyntyinen kuvataiteilija ja näyttelypedagogi Sanna Sarva on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 1998 Kuvataideakatemiasta ja taiteen maisteriksi vuonna 2013 Aalto-yliopiston kuratoinnin ja näyttely-pedagogiigan (CuMMA) koulutusohjelmasta. Sarva toimi nykytaiteen oppaana Nykytaiteen museo Kiasmassa vuodesta 1998. Hän on kirjoittanut salitekstejä...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Suomenselän paikkakunnilla satoi maanantaina iltapäivän aikana tiistaita vasten yöllä vettä runsaat 40-52 milliä. Eli suuria pisaroita putosi pilvistä alas muutaman tunnin aikana reilusti koko normaalin elokuun keski-määräisen vesiannoksen. Suomen sateisimmilla paikka-kunnilla lähenneltiin 60 millin määrää. Helsingissä ja eteläisessä Suomessa tuulenpuuskat kaatoivat puitakin. Lisäksi...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus kokoontui maanantaina 28.8. Aluehallitus sai hyvinvointialueen johtavilta viranhaltijoilta tilannetiedon sekä hyvinvointialueen osavuosikatsauksesta että Uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman valmistelutilanteesta. Aiheista käytiin monipuoliset keskustelut. - Hyvinvointialueen osavuosikatsaus ensimmäiseltä puolelta vuodelta on valmistunut. Tämänhetkisten tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tekee tänä vuonna 36,5 miljoonaa euroa alijäämää, hyvinvointialuejohtaja...
Alajärven kaupunginvaltuuston päätöksiä kokouksesta 28.8. VARAVALTUUTETUN LUOTTAMUSTOIMEN TOTEAMINEN PÄÄTTYNEEKSI Antti Kotilainen on pyytänyt 1.6.2023 saapuneella sähköpostilla eroa Järviseudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi. Kaupunginvaltuusto on 12.6.2023 §:n 32 kohdalla todennut Kotilaisen luottamustoimen Järviseudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenenä päättyneeksi hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa. Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa Antti...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.8.2023 Kaupunginhallitus käsitteli viimeiset tarkennukset useasta eri osiosta muodostuvan elinvoimaohjelmaan. Käsittelyssä tarkennettiin kiteytyksenä esitettyjä nostoja aktiivisen arjen, työn, osaamisen ja yrittämisen polkujen, monimuotoisen työn ja asumisen sekä yrittämisen ympäristöjen teemoissa. Kaupunginhallitus päätti jatkaa sopimusta Etelä-Pohjanmaan yrittäjien omistajanvaihdospalveluista. Palvelua on tarjottu jo pitkään...
Kesänäyttely 2025 “LUMO