Pohjanmaan kristillisdemokraattien piiri edellyttää kevätkokouksessaan, että hallitusneuvotteluissa edistetään kannustinloukkujen purkamista sosiaali-turvauudistuksen kautta: työn vastaanottamisen ja lisätyön tekemisen on oltava aina kannattavaa.
KD Pohjanmaan piirin kevätkokous esittää, että tulevalla hallituskaudella on puututtava suomalaisten työ- ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Heikentävinä tekijöinä on mainittu mm. sydän- ja verisuonitaudit, lihavuus...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat
Traktorin ohjaamossa syttyi pieni sähköpalo vähän ennen puoltapäivää lauantaina (6.5) Soininkyläntiellä Virroilla.
Sähkö/sulakekeskuksessa olivat johdot vähän kärähtäneet. Traktorin omistaja oli tyhjentänyt jauhesammuttimen sisällön paloalueelle ja näin saanut palon kokonaan sammumaan. Palokunnalta kävi yksikkö paikalla toteamassa, että palo on sammunut eikä aiheuta enää vaaraa. Henkilövahinkoja...

Alajärvi juhlii Onni Kivipellon The Voice of Finland -voittoa Kitron stadionilla musiikin kera.
Alajärven kaupunki järjestää The Voice of Finlandin voittaneelle Onni Kivipellolle voi-tonjuhlat Kitron stadionilla lauantaina 13.5. Ovet aukeavat klo 19.00 ja ohjelma alkaaklo 19.30. Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille.
Vappua edeltävänä perjantaina Kitron...
Superpesikseen luvassa isoja muutoksia: Superpesis Oy toimintaan, tavoitteena 50 prosentin kasvu katsojamääriin
Superpesis tavoittelee tulevina vuosina suurta kasvua, minkä vuoksi Superpesis Oy nostetaan takaisin toimintaan. Katsojamääriin sekä seurojen talouteen tavoitellaan 50 prosentin kasvua vuoteen 2026 mennessä. Superpesiksen kotimaan kausi käynnistyy 11.5. Pelinjohtajille teetetyn kyselyn mukaan...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Lauantaina ja sunnuntaina, 6.-7.5. seurataan lintuja piha-alueilla ja lintutorneissa, kun BirdLife Suomi järjestää kaikille halukkaille suositut tapahtumansa. -Lauantaina on ohjelmassa perinteisen Tornien Taiston ja lauantaina ja sunnuntaina tarkkaillaan lintuja: Bongaa päivä pihalla teemalla.
Tänä vuonna 50-vuotta täyttävän BirdLife järjestämään TornienTaistoon on vuosittain osallistunut...
