Pentti Hautala/ J-Pnews Maakunta Suomen Ladun järjestämässä valtakunnallisessa, Ulkona Kuin Lumiukko-kampanjassa tehtiin yhteensä peräti 20 290 lumiukkoa. Tämä määrä merkitsi sitä, että tavoitteeksi laitettu 10 000 tuplaantui reilusti. Lumiukko-kampanjassa Vaasa, Alavus ja Isokyrö olivat kärkikastissa. Kokonaismäärä nousi myöskin roimasti vuoden 2021 luvusta, kun vuotta aikaisemmin Ladun tilastoihin...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain sivistyslautakunta päätti keskiviikkona (16.3.) ottaa kiitollisuudella vastaan Voipa Sulkavan taideteokset Liedenpohjan maamiesseuralta. Tampereen kaupungin museoamanuenssi Johanna Kangas on välittänyt Liedenpohjan maamiesseuran ehdotuksen Liedenpohjassa asuneen ja työskennelleen kansakoulunopettaja ja kuvanveistäjä Voipa Sulkavan (1884-1970) taidekokoelman mahdollisesta lahjoituksesta Virtain kaupungille. Maamiesseura on lahjoitusasiassa pyytänyt Tampereen...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Sivistyslautakunnan päätöksiä 16.3.2022  Soinin sivistyslautakunta kokoontui vuoden toiseen kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2021 tilinpäätös sivistystoimen osalta. Talousarvio vuodelle 2021 oli 4 068 371 euroa ja toteuma 3 806 532 euroa. Näin ollen sivistystoimen talous oli 261 839 euroa ylijäämäinen toteumaprosentin ollessa 93,56. Suunnitelmallisuus ja tarkka taloudenpito,...
Henkillöauto ja raskas ajoneuvoyhdistelmä kolaroivat illalla noin kello puoli kymmenen aikaan valtatiellä 16, niin sanotun Hietakankaan mäen yläosassa. Kuorma-auto yhdistelmä oli matkassa Lapuan suunnasta ja liekkeihin syttynyt henkilöauto vastakkaisesta Kyyjärven suunnasta. Pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä ja poliisi saapui paikalle ohjaamaan liikennettä. Onnettomuuspaikan kohdalla, Lapuantiellä,...
PTV mansikkasumppa1
Ähtärin kaupunginhallitus päätti 14.3.2022 pidetyssä kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Halkoniemen asuinalueen tonttien hinnantarkistusta. Noin kaksi kilometriä Ähtärin keskustasta sijaitseva Halkoniemi on kaavoitettu asuinalueeksi vajaat 10 vuotta sitten, jolloin myös päätettiin tonttien hinnoittelusta. Hintatasoa on tarkistettu vuosina 2017 ja 2018. Tonttikauppaa vauhdittaakseen päätti Ähtärin kaupunginhallitus esittää...