Monet eri virukset aiheuttavat flunssaa. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella esiintyy tällä hetkellä runsaasti monenlaisia hengitystieviruksia.
Eniten esiintyy edelleen COVID-19 virusta, influenssa A-virusta sekä RS-virusta. Näiden määrät näyttävät loppuvuoteen nähden laskevan. Myös testaus on vähentynyt.
Flunssaoireiden taustalta löytyy edellä mainittujen lisäksi monia muitakin viruksia, kuten adenovirusta tai rhino/enterovirusta.
Herkimmin flunssa...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 30.1.2023
Alavuden kaupungin palveluliikenteen on vuoden vaihteeseen saakka järjestänyt kuntayhtymä Kuussote. Vuoden 2023 alusta se on palautunut kaupungin tehtäväksi. Palveluliikenteen järjestämiseksi on järjestetty uusi kilpailutus. Tarjousten perusteella kaupunginhallitus päätti hankkia palveluliikenteen Härmän Liikenne Oy:ltä kolmen vuoden sopimuksella alkaen 1.3.2023.
Alavuden kaupunkikeskustan kehittämisessä...

Puolustusministeri Mikko Savola esikuntineen vieraili maanantaina ensi kertaa uudessa virassaan Ähtärissä.
Hän tutustui ennen muuta Räjähdekeskuksen Ähtärin yksikön lähiajan suunnitelmiin, joita hänelle esittelivät Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen johtaja, kenraalimajuri Jari Mikkonen sekä Räjähdekeskuksen Ähtärin tuotantoyksikön johtajana tammikuun alusta toiminut insinöörieverstiluutnantti Vesa Kivelä.
Räjähdekeskuksessa työskentelee noin 150 vakituista työntekijää...
Puolustusministeri Mikko Savola vierailee Kauhavalla, Ähtärissä ja Tikkakoskella maanantaina ja tiistaina. Ohjelmaan kuuluu tutustuminen Kauhavan lentokenttään ja tukikohta-alueeseen. Ähtärissä vieraillaan Räjähdekeskuksessa ja Tikkakoskella Ilmasotakoulussa sekä Tiedustelulaitoksella. Lisäksi kohteissa tavataan alueellisia vaikuttajia.
Kauhavaa tarvitaan myös jatkossa
Osana vuosien 2012-2015 puolustusvoimauudistusta Lentosotakoulu Kauhavalta sekä Ilmavoimien teknillinen koulu Hallista...
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston kokous järjestettiin 30.1.2023.
Aluevaltuusto käsitteli tarkastuspäällikön virkavalintaa ja päätti valita virkaan Kari Jokisen. Tarkastuspäällikön viran perustamisesta hyvinvointialueelle on päättänyt aluehallitus kokouksessaan 10.10.2022. Viran kelpoisuusehtoina on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä perehtyneisyys julkishallinnon hallintoon ja talouteen.
Lisäksi aluevaltuuston esityslistalla oli talouteen liittyviä kokonaisuuksia. Aluevaltuusto...
