Puolustusministeri Mikko Savola vierailulla Kauhavalla, Ähtärissä ja Tikkakoskella

0
Puolustusvoimien Räjähdekeskus Ähtärissä (jpnews.fi)

Puolustusministeri Mikko Savola vierailee Kauhavalla, Ähtärissä ja Tikkakoskella maanantaina ja tiistaina. Ohjelmaan kuuluu tutustuminen Kauhavan lentokenttään ja tukikohta-alueeseen. Ähtärissä vieraillaan Räjähdekeskuksessa ja Tikkakoskella Ilmasotakoulussa sekä Tiedustelulaitoksella. Lisäksi kohteissa tavataan alueellisia vaikuttajia.

Kauhavaa tarvitaan myös jatkossa
Osana vuosien 2012-2015 puolustusvoimauudistusta Lentosotakoulu Kauhavalta sekä Ilmavoimien teknillinen koulu Hallista yhdistettiin Ilmasotakouluun Tikkakoskelle. Varuskunnan toiminta Kauhavalla päättyi vuoden 2014 lopussa. Vuoden 2015 alusta alueen on omistanut paikallinen LSK Business Park Oy.
Vuosien 2012-2015 puolustusvoimauudistus perustui vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Se antoi turvallisuusympäristöstämme optimistisen kuvan. Seurauksena Puolustusvoimien osalle sälytettiin kohtuuttoman suuret säästöt. Toimintaa Kauhavalle onkin viime vuosina palautettu.
Kauhavalla järjestettiin 2020 Ilmailuliiton päälentonäytös. Sen jälkeen Ilmavoimat on käyttänyt Kauhavaa harjoituksissaan 2021-22, ja käyttää näillä näkymin myös tänä vuonna.
Puolustusministeri Mikko Savola

– Tällä hetkellä tarkastellaan koko Suomen puolustuksen isoa kokonaisuutta, ja kyllä siellä tarkastelussa Kauhavakin mukana on. Kun unohdetaan aluepolitiikka ja katsotaan Kauhavaa kansallisesta ja hiukan laajemmasta perspektiivistä, on sijainti ja olemassa oleva infra siinä määrin merkittävä, että pitäisin hyvin erikoisena, mikäli Puolustusvoimat jättäisi sen tulevaisuudessa kokonaan hyödyntämättä, ministeri Savola toteaa.

Kauhavan harjoitus- ja koulutusalue

Varuskunnan palauttamisen suhteen Savola on varovaisempi.
– Meillä ikäluokat pienenevät ja nykyiset varuskunnat pystyvät kattamaan varusmieskoulutuksen tarpeet, joten siinä mielessä tarvetta uusien varuskuntien avaamiselle ei ole. Varuskuntien ohella meillä on kuitenkin esimerkiksi Hallin, Lohtajan ja Rovajärven kaltaisia kohteita, joissa on säännöllistä toimintaa ja sitä varten ylläpidetty infrastruktuuri, vaikka siellä ei varuskuntaa olekaan. Näkisin, että Kauhavasta tulee tehdä samantyyppinen, sen omiin vahvuuksiin perustuva alue, sanoo Savola.

Kiitos Kauhavan isänmaallisille omistajille

Nykyinen omistaja saa toiminnastaan kiitosta ja perinnejärjestöt kehuja.
– Nykyinen omistaja on pitänyt lentosotakoulun alueesta hyvää huolta, ja noudattanut viranomaisten ohjeistusta. Heidän ansiostaan kenttä on edelleen käyttökunnossa. Harjoituksiin liittyvä yhteistyö Ilmavoimien kanssa on muutenkin sujunut kaikin puolin moitteettomasti.
– Näin tammisunnuntain jälkeen on myös erityisen ilahduttavaa nähdä, että vapaaehtoinen maanpuolustus- ja perinnetyö ovat edelleen voimissaan tällä alueella, joka panos Suomen itsenäisyysaktivismissa ja vapaustaistelussa oli aikoinaan niin merkittävä. Tuoreita edustavia esimerkkejä ovat mm. Lentokonepuisto sekä upeaan kuntoon laitettu upseerikerho näyttelyineen, kehui ja kiitteli mimisteri Savola.
– Haluankin välittää Kauhavan Lentosotakoulun Perinneyhdistykselle ja Lentosotakoulun Killalle valtiovallan lämpimät kiitokset heidän tärkeästä työstään, sekä toivottaa intoa ja menestystä siinä myös jatkossa.

Ähtärin Räjähdekeskus ja Tikkakosken toiminnot

Puolustusministeri Savola vierailee alkuviikon aikana myös Ähtärin Räjähdekeskuksessa sekä Tikkakoskella Ilmasotakoulussa ja Tiedustelulaitoksella.
– Alueella on vahvaa puolustusosaamista, josta voidaan Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa olla tyytyväisiä. Tehtävät, joita niin Räjähdekeskuksessa kuin Ilmasotakoulussa hoidetaan ovat Suomen puolustuskyvyn ylläpidon kannalta keskeisiä, ja niistä on tärkeää pitää hyvää huolta osana valmiuttamme, päättää Savola.

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI