Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksessa 10.1.2022 KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET 1.1.- 31.12.2022 Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää kalenterivuoden ajaksi kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessa varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan. Kunnanhallitus kokoontuu myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö kunnanhallituksen jäsenistä on tehnyt puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Hallintosäännön mukaan kokouskutsu lähetetään...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginhallitus käsitteli maanantaina (10.1.) liikelaitos Marttisen toimintamuodon muutosta. Marttisen johtokunta on päättänyt yhtiöittämis-/ säätiöittämisselvityksen toteuttamisesta nuorisokeskus Piispalan kanssa. Asia on edennyt siihen pisteeseen, että kaupunginhallitus kävi ohjauskeskustelun Marttisen johtokunnan tekemästä päätöksestä käynnistää suunnitteluvaiheen siten, että toimintamuoto muutettaisiin säätiöksi. Ohjauskeskustelun tuloksena kaupunginhallitus katsoo että, Marttisen...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Vimpelin kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 10.1.2022 EDUSTAJAN NIMEÄMINEN MAAKUNTAKAAVAN OHJAUSRYHMÄÄN Kunnanhallitus päättää valita edustajan ja varaedustajan Etelä Pohjanmaan maakuntakaavan ohjausryhmään. Varsinaiseksi edustajaksi nimettiin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli ja vara- henkilöksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Särkinen. Hyväksyttiin. ASIAKIRJOISTA JA TIEDONHAUSTA PERITTÄVÄT MAKSUT Kunnanhallitus hyväksyy asiakirjoista ja tiedonhausta perittävät maksut voi- maan 1.1.2022 oheismateriaalina olevan asiakirjan mukaisina. Hyväksyttiin. KUNNALLISET...
Alavuden ja Kuortaneen alueen yrityksien kasvun ja kehittämisen tueksi on käynnistynyt Mikrosta Milliin – yrityskehityshanke, jonka projektipäällikkönä 3.1.2022 aloitti Katja Urrila. Vuoden kestävässä koordinointihankkeessa kootaan yritysten kehittämistarpeita sekä etsitään uusia markkinoita ja yrittämisen mahdollisuuksia mikro- ja pienyritysten liiketoiminnan suunnitelmallisuuden ja yritystalouden osaamisen lisäämiseksi hankkeen järjestämissä...
PTV mansikkasumppa1
Vuodesta 1907 lähtien Suomen vammaisille ja sairaille apua tuonut pieni ele -hyväntekeväisyyskeräys on aluevaalien aikana äänestyspaikoilla. Korona-aika on lisännyt erityisesti vammaisten ja sairaiden yksinäisyyttä, eristyneisyyttä ja pelkoja. Lahjoitusten avulla saadaan tuotua hyviä hetkiä arkeen esimerkiksi järjestämällä vertaistukea tai iloisia tapahtumia. Pienituloisille ja...