Karjalaisten kansallispeli Kyykkä kiinnosti!

0
87-vuotias Raimo Salmenaho näytti kyykänheiton mallia nuoremmilleen.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Kyykkä on ikivanha karjalainen, ulkona pelattava peli. Kyseissä heittopelissä tavoitellaan mailoja ei karttuja heittämällä, poistamaan puiset palikat pelineliöstä pois mahdollisimman vähin heitoin. Kyykkää voi pelata henkilökohtaisena pelinä, pari- ja nelihenkisenä joukkuepelinä.

Heikki Hautalahti voitti melko selvästi, 25 osanottajan kyykkäkisan.

Peliä pelataan myöskin kahden henkilön joukkueilla. Ja lisäksi siten, että voittaja ratkaistaan mailojen kaataman puupalikkojen määrän perusteella. Heittomailojen lukumäärä on myöskin kilpailukohtainen, mutta yleensä se on 3-5.

Kyykässä on kisattu eri tasoilla mestaruuskilpailuja. Ratkottu jopa MM-, EM- ja Pohjoismaisia mestaruuksia, sekä Suomi-Ruotsi maaottelujakin. Piirin-, kuntien ja Karjala-liiton sekä sen yhdistyksien mestaruuskisat ovat myös monille tuttuja.

Töysä-viikon ohjelmaan on kyykkäkisoissa kilvoiteltu säännöllisesti aikaisempina vuosikymmeninä. Sitten oli muutama vuosi taukoa, kun Töysän Karjalaiset Ry:n toiminta oli hiljaisempaa. Kun toiminta elpyi uudelleen yhdistyksessä, niin kyykän mailat alkoivat taas lentämään.

 

Töysän Karjalaiset ry:n sihteeri Pirjo Jaatinen toimi kyykän puuhanaisena Hakojärvellä.

Torstai -iltana oli vilskettä ja vilinää Hakojärvella. Raittiusyhdistyksen toimitalon pihanurmella heitti, 25 naista- ja miestä Töysä-viikon mestaruudesta. Lisäksi nuoria harjoitteli useita minimailoilla.

Kisailu heitettiin kolmella mailalla ja niillä, 4-5 parhaiten heittänyttä pääsi aina jatkoon. Neljän parhaan porukkaan selviytyneet kilvoittelivat fiinaalissa. Kaikki loppukisassa heittäneet olivat miehiä. Voittopalkinnon sai Heikki Hautalahti. Seuraavina olivat Lasse Saarenpää ja Ari Hakola.

Kyykkä on siitä myöskin mukava kuntopeli kaiken ikäillä. Sitä todisti tämäkin kisa, kun 87-vuotias Raimo Salmenaho heitti hyvin ja lähes finaalikierrokselle.

Kyykkäilyn ylituomarina ja lajiin tutustuttajana toimin Töysän Karjalaiset ry:n sihteeri Pirjo Jaatinen. Moni heittikin illan aikana kyykän karttuja/mailoja enimmäistä kertaa.

Kyykkä sisältyi jo useamman kesän perinteeksi muodostuneeseen Raittiusyhdistyksen ja Talsijoiden järjestämään pyöräilytapahtumaan. Nytkin eri kyliltä ajeli raittiustalolle nelisenkymmentä eri ikäistä ihmistä. Kaukaisimmat polkivat paikalle yli 20 km. etäisyydeltä Ritolasta, Tuurista ja Ähtäristä.

Raittiusyhdistyksen naistoimijat tarjosivat kahvit ja mehut kaikille. Puheenjohtaja Klaus Lavila viihdytti väkeä, talon salissa laululla ja kitaransoitolla, pihatoimintojen päätteeksi.

Kuvat: Pentti Hautala


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI