Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa tutkittiin kansanedustaja Juha Mäenpään pääsyn estämistä Provinssi-festivaalille 1.7.2023. Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja siirretty syyteharkintaan.
Tapaus liittyy tilanteeseen, jossa festivaalin järjestäjät estivät Juha Mäenpään pääsyn tapahtumaan, vaikka hänet oli kutsuttu VIP-vieraaksi. Järjestäjät perustelivat päätöstä sillä, että Mäenpään lehdessä julkaisemat...
Miesten ja naisten Ykköspesiksen otteluohjelmat on julkaistu. Runkosarjaa pelataan toukokuun toiselta viikolta elokuun toiselle viikolle, minkä jälkeen kausi jatkuu pudotuspeleissä. Molempien sarjojen voittajat nousevat Superpesikseen 2026.
Kolme sarjanousijaa avaa kautensa kotiotteluilla lauantaina 10.5. Miesten puolella Siilinjärven Pesis isännöi Simon Kiriä. Naisten sarjanousijoista Alajärven Ankkurit saa...

Poliisi tutkii Seinäjoella sunnuntaina 19.1.2025 aamuyöllä tapahtunutta vakavaa väkivaltarikosta, jossa osallisena oli yli kymmenen henkilöä.
Tapahtuman yhteydessä yksi henkilö sai vakavia vammoja, mutta uhri on tällä hetkellä toipumassa vammoistaan. Poliisi on esittänyt kahta henkilöä vangittavaksi tapahtumaan liittyen.
Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa.
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 20.1.
Vuokrasopimus Lappajärven kunta/ Lappajärven Kesäteatteri Oy,
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Vuokrasopimus Lappajärven kunta/Daniel's Grillbar
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Alue-ja kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikka ja ennakkoäänestyspaikka
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Ohjausryhmän täydentäminen
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa uutena asiana käsittelyyn Hotelli Kivitipun koordinoinnista nimetyn ohjausryhmän täydentämisen.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 2.12.2024 §...
OP Kodin isännöintiliiketoiminta on siirtynyt vuoden 2025 alusta Pohjois- Hämeen Isännöinti Oy:lle. Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä liike- toiminnan mukana ja isännöitävien yhtiöiden osalta sopimukset jatkuvat ennallaan.
OP Koti Järviseutu-Suomenselkä Oy LKV, on isännöinyt kohteita Alajärvellä Alavudella ja Ähtärissä yhteensä viiden isännöitsijän ja yhden kirjanpitäjän voimin.
Alavudella...