Aikaisemmin julkaisemamme videoklipin, karhuemon pentuineen liikuskelemassa, Lappajärven-Evijärven rajamaastossa Koirasaaressa saa nyt jatkoa. "Tutulla" haaskapaikalla on useamman yllätykseksi vieraillut, Janne Kuivasniemen riistavideokameratietojen mukaan, viime huhtikuussa ihka aito ahma.
Suurpetoeläimiimme karhun ja suden tavoin kuuluva ahma (gulo gulo) on kotimaisen eläimistömme suurin näätäeläin. Suden ja karhun tavoin ahma...
Pentti Hautala
Viime vuoden marraskuun alussa Alavuden kaupungin palkkaamana aloitti elokuva-, musiikki- ja teatterijulkkis Jussi Lampi kultturikoordinaattorina. Valinnan yhteydessä puhuttiin ja tiedotettiin, että aluksi edetään vuoden määräaikaisen, koeajan jaksolla.
Nyt vuosi on kulunut ja Jussin pesti kaupungin virka koordinattorina voidaan todeta päättyneeksi.
Lampin työnkuvaan oli suunniteltu sisältyväksi...

Alajärven Perussuomalaiset valitsi syyskokouksessaan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi yrittäjä Jari Hämeenniemen. Vastavalittu puheenjohtaja aloittaa tehtävässään samantien.
Hämeenniemen lisäksi yhdistyksen hallitukseen ensi vuodeksi valittiin Heikki Honko, Jukka Kangastie, Orvo Kantonen, Kari Korhonen, Anne Matokangas, Pasi Siirilä ja Marjatta Ukonmäki.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallituksessa Alajärveä edustaa ensi vuonna vastavalittu puheenjohtaja...
Valintatoimikunta kokoontui tiistai-iltana ja päätti kutsua haastatteluun seuraavat henkilöt:
• Ahvenniemi Maria, yrityspalvelupäällikkö, Lappajärvi
• Aninko Jaakko, luokanopettaja, Jyväskylä
• Koivisto Matti, projektipäällikkö, Kokkola
• Joensuu Mikko, toimitusjohtaja, Alajärvi
HH/ J-Pnews
Soini
Soinin kunta oli kutsunut yhdistysten edustajia kuulemaan ajankohtaisista asioista. Keskiviikkoiltana kunnantalolla oli kuulolla parikymmentä henkilöä ja osa edusti useampaakin järjestöä.
Tilaisuuden avasi kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Kuntastrategiassa yhdistysten ja seurojen osuutta pidetään tärkeänä ja mm. eläkeyhdistykselle ja nuorille salivuorot ovat maksuttomia. Viime aikoina kustannukset ovat nousseet paljon...
