Alamäkiluistelun maailmanmestaruudet ratkaistiin Soinissa

0
vas. Robin Worling (Kanada) Mirko Lahti, Richard van Wijhe (Ruotsi). Kuva: Jani Ojala

Eilen ratkaistiin alamäkiluistelun maailmanmestaruudet Soinin Vuorenmaassa. Mestaruudet tulivat komeasti Suomeen sekä miesten, että juniorien sarjoissa.

Miesten sarjassa maailmanmestaruuden varmisti viimeisessä kisassa Suomen Mirko Lahti ja juniorisarjassa Linus Ollikainen. Naistensarjan maailmanmestariksi selviytyi Itävallan Veronika Windisch.

Kuva: Ahti Aho

Olosuhteet sekä perjantaina, jolloin suoritettiin aikalaskut, että varsinkin lauantaina, olivat erinomaiset. Kokonaisuus oli onnistunut eikä juurikaan negatiivistä tapahtuman ympärillä päässyt syntymään kertoo koko hankeen alullepannut Kari Laasala, Soinin Sisusta.

-Oli hienoa saada Soiniin uusi talvitapahtuma ja vielä onnistua siinä. Kari Laasala osoittaakin kiitoksen Sisun suuntaan ja sille kolmenkymmenen hengen vapaaehtoisille talkoolaisille ja kaikille tukijoille, jotka mahdollistivat tapahtuman. Tästä on hyvä jatkaa ensivuonna.

Kuva: Ahti Aho

 

 

 

 

Kisaa seurasi noin 1.200 katsojaa

Tulokset:    Miehet

1. Mirko Lahti, Suomi
2. Robin Worling, Kanada
3. Richard van Wijhe, Ruotsi
4. Shayne Renaud, Kanada
5. Marco Dallago, Itävalta
6. Patrik Merz, Sveitsi

 

vas. Arthur Richalet-Chaudeur, Linus Ollikainen, Arthur Fort. Kuva Jani Ojala

 

 

 

 

 

 

Juniorit

1. Linus Ollikainen, Suomi
2. Arthur Richalet-Chaudeur, Ranska
3. Arthur Fort, Ranska
4. Niklas Begander, Itävalta
5. Elias Vauhkonen, Suomi
6. Jakob Begander, Itävalta

vas. Justina Zonne, Veronika Windisch, Amandine Condroyer

Naiset  

  1. Veronika Windisch, Itävalta
  2. Justina Zonne, Latvia
  3. Amandine Condroyer, Ranska

 

JÄTÄ KOMMENTTI