Terveydenhuollon pcr-testitulosten perusteella BA.5-alavariantin huippu koettiin Etelä-Pohjanmaalla heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen tietoon tulleet tapausmäärät ovat laskeneet viikko viikolta.
Koronatilanne näyttää tällä hetkellä olevan helpottamassa. Suuntaus on sama niin Etelä-Pohjanmaalla kuin myös valtakunnallisesti. Koronaviruksen määrä jätevesitutkimuksissa on vähentynyt. Myös niin testimäärät kuin ilmi tulleet tartunnat ovat...
Ähtärin keskustan valtuustoryhmä esittää Ähtärin kaupungin yhteisen kiinteistöstrategian luomista.
Strategiasta tulisi selvitä eri julkisomisteisten kiinteistöjen tämänhetkinen kunto, käyttö, tilantarve sekä tavoite tulevalle käytölle ja omistajuudelle. Tarvekartoituksessa tulee ottaa huomioon myös yksityisessä omistuksessa olevat kiinteistöt. Kiinteistöstrategiassa tulee olla seuranta, joka saatetaan kaupunginvaltuustolle säännöllisesti tiedoksi.
Ähtärin kaupungin palvelutarjonta...

Teksti ja kuvat: Pentti Hautala/J-Pnews
Alavus/ Tuuri
Monen hehtaarin kokoisella "Keskisen kyläkaupan" tapahtumakentällä on järjestetty kuluneen kesän aikana monenlaisia tapahtumia. Suositun Miljoona Tivolin lisäksi mm. valtava koiranäyttely, kirpputoreja, monenmoisia autoihin liittyviä päiviä ja paljon muuta.
Kaiken ikäiset tuhannet ihmiset ovat viihtyneet erilaisissa kauppakylän järjestämissä tapahtumissa. YHdeksi sellaiseksi...
Poikkeuksellisen pitkäkestoinen gallup kyselymme koski edelleenkin erittäin ajankohtaista aihetta. Niin kauan kuin Euroopassa käydään Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa veljeskansaansa ja naapurivaltiotaan Ukrainaa kohtaan. Venäläisten koko maailmalle aiheuttamaan uhkaan ja epävakauteen onkin kaikkien tavalla tai toisella varauduttava.
Alati ajankohtaiseen kysymykseemme koskien lähi kuukausien ja vuosien toimista Suomen...
Alajärven Ankkurien Ykköspesisjoukkue varmisti tänä iltana, kannustajiensa iloksi hetki sitten nousun takaisin kotimaisen pesäpallon eliittiin, SUPERPESIKSEEN. Voitto-ottelu päättyi kotijoukkueen selvään 2-0 voittoon!
Voitto- ja karsintakamppailu paikasta sarjaa ylempänä pelaattiin paras viidestä systeemillä Haminan Palloilijoita vastaa. Eli karsinnan voitto vaati 3 tiukkaa ottelu vääntöä vuoroin vieraissa...
