Teksti ja kuvat: Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virtain kaupungin kahden vuoden tauon jälkeen järjestämä JuhannusVirrat-tapahtuma keräsi Virtain Perinnekylään runsaslukuisen yleisön.
Neljä tuntia kestäneen tapahtumasetin aikana varmasti tapahtuma-alueella vieraili varovaisen arvion perusteella ainakin runsaat toistatuhatta henkilöä. Tapahtumaan toi kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Henna Viitanen.
- Virrat on Suomen virallinen juhannuskaupunki. Tänä...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain Liedenpohjassa sijainneen entisen sahan alueella tehdään ympäristöteknisiä tutkimuksia juhannusviikosta 2022 lähtien.
Maaperän, pohjaveden ja sedimentin tutkimukset jatkuvat syyskuuhun saakka. Tutkimuksia tehdään mahdollisten sahan toimintaan liittyvien ympäristöriskien takia.
Mertokarintiellä sijaitsevan entisen Toisveden Puun sahan alueella tutkitaan maaperän, sedimentin ja pohjaveden haitta-ainepitoisuuksia kesäkuun 2022 ja...

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän tiedote 22.6.
Järvi-Pohjanmaan alueen koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Koronatapauksia todetaan kuitenkin jatkuvasti. Etelä-Suomessa uusi koronaviruksen alavariantti BA5 on jo syrjäyttämässä aikaisempia koronaviruksen variantteja. Vaikka olisi rokotettu ja jo sairastanut koronaviruksen aikaisemmin, voi henkilö saada silti uuden BA5-alavariantin aiheuttaman uuden tartunnan.
Kesä ja kesän tapahtumat...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina (20.6.) Myyräkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Lisäksi suunnitelma asetetaan nähtäväksi ja pyydetään siitä lausunnot ja tiedotetaan erikseen kirjeellä maanomistajille.
Keskustelun aikana Pirjo Ala-Kaarre (ps.) esitti, että Virtain kaupunki ei hyväksy Myyräkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa. Hänen mielestään suunniteltu tuulivoima-alue...
Koronatilanne tasainen, potilaita yhä sairaala-hoidossa. Etelä-Pohjanmaan koronatilanne pysyttelee tasaisena.
Sairaalahoidon tarve on vähentynyt maaliskuun alun huippuviikoista. Siitä huolimatta tiistaina 21.6. Seinäjoen keskussairaalassa oli yhteensä 12 koronapotilasta. Terveyskeskusten vuodeosastoilla oli 33 koronapotilasta, joten epidemia ei suinkaan ole täysin väistynyt.
Seinäjoen keskuspuhdistamon jätevesiseurannassa havaitaan edelleen koronavirusta. Jäteveden koronavirusmäärä...
