Tiina Akomeah Saman korkean taivaan alle Alajärven seurakunta kutsuu sinut mukaan erilaiseen messuun. Nimensä mukaisesti vaeltava messu johdattaa kulkijaa ulkona kirkon alueella jumalanpalveluksen mukaisesti pisteeltä pisteelle. Vaeltavaan messuun voi osallistua helluntaipäivänä 23.5. klo 10 Alajärven kirkon ympäristössä. Messussa on mahdollisuus ehtoollisen viettoon kirkon sisällä. Lähtö kirkon tapulin...
Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT Virtain kaupunki ei korvaa myrskyvahinkoja, päätti tekninen lautakunta kokouksessaan 18.5. Virtain kaupungin teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti 18.5. pitämässään kokouksessaan hylätä myrskyvahingoista jätetyt korvausvaatimukset ja päätti, ettei puun kaatumisesta aiheutuneita kustannuksia korvata kaupungin varoista vakuutusyhtiön lausuntoon perustuen. Kaupungin omistaman kerrostalon piha-alueella, Otsolankatu 3, oli kaatunut...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Alavudella KAUPUNGINTALO MURSKATAAN, MUISTOIKSI JÄÄ MONIA MIELIPITEITÄ Pentti Hautala/J-PnewsALAVUS / TÖYSÄ Monenlaisia mukinoita ja mielipiteitä on lausuttu viimeisen kuukauden aikana Alavuden kaupungintalon kohtalosta, kun lapualaisen Luomalan Kaivuun toimesta on purettu komeaa kaupungintaloa. Hajottamista "taivastellessa" on koronasta murehtiminenkin jäänyt ainakin hieman taka-alalle. Eivätkä sanailut ole jääneet toki purkutyömaan...
Ohjausryhmä teki tärkeitä linjauksia Pohjanmaan hyvinvointialueen ja jäsenkuntien vastuista Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjausryhmä linjasi kokouksessaan 18.5. rajoja kunnissa pysyvien ja hyvinvointialueelle siirtyvien tehtävien välille sekä kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyölle. Tällä kertaa ohjausryhmä linjasi maahanmuuttajien kotouttamispalveluiden tehtäviä sekä yhteistyötä tukipalveluiden järjestämisessä. Tukipalveluihin muutoksia hallitusti siirtymäkaudella Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden...
PTV mansikkasumppa1
Olvi Oyj on ostanut liiketoimintakauppana Cool Westin omistaman tontin ja kiinteistön laitteistoineen. Alajärven Lehtimäellä sijaitseva vesipullottamo on siirtynyt kaupassa Olvi Oyj omistukseen 1.4.2021. Kaupan johdosta Alajärven kaupunki ja Olvi Oyj ovat tehneet pohjaveden toimittamisesta keskinäisen toimitussopimuksen, joka turvaa yrityksen vedensaannin vuosiksi eteenpäin ja mahdollistaa...