Kansalaisopiston Soinin kädentaitoryhmät esittäytyvät Soinin kirjastossa on 23.4.–16.5. esillä kansalaisopiston kädentaitojen kevätnäyttely. Näyttelyn tavoitteena on esitellä kuluneen lukuvuoden aikana valmistuneita töitä ja innostaa uusia kurssilaisia mukaan toimintaan. Esillä olevat työt on toteutettu seuraavissa ryhmissä: Kukonkylän kudonta ja käsityöt, Parviaisen kudonta ja käsityöt, Parviaisen puhdetyöt sekä Soinin...
Soinin Teknisen lautakunnan päätöksiä 22.4.2021  Soinin seurakunnan kaukolämpösopimuksen irtisanomisajaksi määriteltiin 6 kuukautta. Irtisanomisaika on määritelty 14.4.2014 Soinin kunnanvaltuuston hyväksymässä kaukolämmön sopimusehdoissa. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle poikkeamisluvan myöntämistä hallirakennukselle kirkonkylän alueelle. Kyseinen alue on kaavoitettu AO alueeksi ja rakentaminen tapahtuisi asuintontiksi määritellylle alueelle. Lautakunta näkee että rakentaminen ei...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Kustannustuen kolmas hakukierros käynnistyy 27.4. Kolmannella kierroksella tukiehdot ovat entistä joustavammat, joten tutkithan tarkkaan yrityksesi mahdollisuus saada tukea. Saadakseen kustannustukea yrityksen liikevaihdon tulee olla pudonnut vähintään 30 % normaalikauden ja pandemiakauden välillä. Tukikautta 1.11.2020 - 28.2.2021 verrataan vertailukauteen, joka riippuu yrityksen alv- ilmoituskaudesta ja perustamisajankohdasta. Lisäksi...
Soinin luonto- ja erämessut järjestetään taas elokuussa Soinin Luonto- ja erämessut järjestetään lauantaina 7.8. klo 10-18 ja luvassa on jälleen paljon mielenkiintoista erähenkistä ohjelmaa sekä kymmenittäin metsästys-, kalastus-, ja retkeilyaiheisia messuosastoja. Soinin yhtenäiskoululle sijoittuvat messut järjestetään nyt toista kertaa, sillä viime vuoden messut jouduttiin vallitsevan...
PTV mansikkasumppa1
Lappajärven kunnanvaltuuston joitakin päätöksiä kokouksesta 19.4. Lisämäärärahaesitys uuden koulun av-laitteisiin Uuden yhteiskoulun av-laitteistohankintoihin ja asennuksiin oli budjetoitu erillinen määräraha vuodelle 2020, yhteensä 150.000 euroa ja toteuma oli 48.718,03 euuroa. Osa laitteistosta päätettiin ottaa leasingillä ja osa laitteistotoimituksista viivästyi ja on edelleen toimittamatta, eikä asennustyöhön varattu osuus...