Pentti Hautala/ J-Pnews ALAVUS/ TÖYSÄ Vanhaksi piti elää, kunnes kirkossakin sain nauttia, ensimmäiset täytekakkukahvit Isäinpäivän kunniaksi. "Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan", julistetaan vanhassa viisaudessakin. Tämä toteutui Töysän kirkossa, kun saatiin nyt isien omana sunnuntaina, Jumalanpalveluksen päätteeksi tällä tavoin nautiskella. Kakkukahveista pääsivät osalliseksi, isien lisäksi koko kirkkokansa. Alavuden...
Pentti Hautala / J-Pnews ALAVUS / TÖYSÄ Näin syksyisin on luonnon linnuille ja muille eläimille ruokaa hyvin tarjolla omassa elinympäristössään. Kuluneena syksynä muun muassa runsaat marjasadot, sekä hirveläinten jahtikausi ovat taanneet jokaiselle lajille mieluista ruokaa nautittavaksi. Hirvieläimiä on laitettu lihoiksi yhteensä monta sataa Järvi-Pohjanmaan ja Suomenselän alueella....
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniainen (Kesk.) pitää hyvänä, että vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivien ajoneuvojen hankkimista ja muuntamisen tukemista jatketaan ja laajennetaan. Uudessa laissa säädetään edellytykset sähkökäyttöisten henkilöautojen, sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen sekä sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuelle sekä tuelle, joka koskee bensiinikäyttöisen henkilöauton kaasu-...
Viime tiistaina Paavolan koulun oppilaalla todetun tartunnan jälkeen Alajärvellä ei ole todettu uusia koronatapauksia. Muuten Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu kuluneen viikon aikana neljä koronatapausta, joista kolme Lappajärvellä ja yksi Vimpelissä. Osa tartunnoista on tullut karanteenissa olevilta ja osa maakunnan ulkopuolelta. Osa tartunnan saaneista on oleskellut...
Korkeamaan tuulivoima-alueen vahvistuneelle osayleiskaava-alueelle haettuja tuulivoimaloiden rakennuslupia käsiteltiin teknisen lautakunnan kokouksessa. Korkeamaan tuulivoima-alueen osayleiskaava on saanut lainvoiman 27.8.2021 ja haettavat tuulivoimalaluvat olivat kaavan mukaisia. Soinin tekninen lautakunta myönsi luvat tuulivoimaloille yksimielisesti eilen 11. marraskuuta. Rakennuttajan edustaja maajohtaja Christoffer Wiik Soini Tuuli Oy: ta kertoo olevansa erittäin...
Kesänäyttely 2025 “LUMO