Aluehallintoviraston raportti: Ähtärin Eläinpuiston karhut suhtautuvat rauhallisesti Flowparkin tehtävärataan
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tarkastanut Flowparkin tehtäväradat Ähtärin Eläinpuistossa. Tarkastuspäätöksessä todetaan, että karhutarhassa eli Karhulassa asuvat kolme karhua olivat uteliaan kiinnostuneita testattua tehtävärataa kohtaan. Testauksen yhteydessä otetuissa videoklipeissä ei havaittu karhujen stressaantumista tilanteessa, jossa tehtäväradalla...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virtain sivistyslautakunta on ottanut kokouksessaan 14.4. Taitokeskus Pirkanmaa ry:n Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän ehdotuksen huomioon vuoden 2022 talousarviosuunnittelussa. Lautakunta antoi sivistystoimen johtajalle oikeuden talousarvion puitteissa perustaa kolmannen, syventävien Näpsä-käsityökoulun opintojen ryhmän jo lukukauden 2021-2022 alusta.
Varhaiskasvatuksen osalta täyttölupia haetaan kaupunginhallitukselta varhaiskasvatuksen opettajalle Koivurinteen päiväkotiin...
Pesäpalloliitto on päättänyt miesten ja naisten Ykköspesiksen toteutuksesta kaudella 2021. Koronatilanteen pitkittymisen vuoksi sarjakauden avaus siirtyy kesäkuun alkuun. Superpesiskarsinta pelataan ottelupareina eli suunnitellusta karsintasarjasta luovutaan riskien minimoimiseksi.
Miesten Ykköspesiksen runkosarjassa ottelumäärä säilyy ennallaan eli joukkueet pelaavat kaksinkertaisen sarjan. Otteluohjelma julkaistaan viikolla 18 ja pyritään pitämään...
Lapset ja nuoret ilmaiseksi Nelimarkka-museoon
Alajärven sivistyslautakunta on 14.4.2021 kokouksessaan hyväksynyt Nelimarkka-museon uuden hinnaston. Uudet hinnat tulevat voimaan 1.5.2021 alkaen. Hinnaston mukaan alle 18-vuotiaat pääsevät jatkossa ilmaiseksi museovierailulle Nelimarkka-museoon. Aiemmin ilmainen sisäänpääsy on koskenut alle 12-vuotiaita sekä kouluryhmiä.
”Alle 18-vuotiaiden ilmainen sisäänpääsy on yleinen käytäntö useissa...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Tiistaina 13.4. kokoontuneen Pirkanmaan koronanyrkin ohjeistusten vaikutukset Virroilla.
Merikanto-opiston alakoululaisten, eli 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäopetus (mupe, muskari, tanssi, yhtyetoiminta) palaa lähiopetukseen 19.4. alkaen. Ryhmän enimäiskoko on 10 henkilöä. Yli 12-vuotiaiden (2007 syntyneet ja sitä vanhemmat ) kaikki ryhmäopetus jatkaa etäopetuksena 30.4.2021 asti.
Myös...