Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen junakaluston määrää Haapamäen radalla ja varmistaakseen koronaturvallisen matkustamisen myös velvoiteliikenteessä? kuului Mikko Savolan kysymys vastuuministerille. Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola kesk. peräänkuuluttaa riittävää kalustoa Haapamäen radan liikennöintiin. Erityinen huoli on koronaturvallisen matkustamisen varmistamisessa. Rataosuudella liikkuvasta henkilöliikenteen kalustosta on supistettu ja yksivaunuinen...
Kuormaajasta nopeasti syttynyt tulipalo sai alkunsa 1000 neliön hallin sisätiloissa tiistai-iltana vähän ennen kello kuutta Kalliokoskentiellä Kauhavalla. Uhkaavan suurpalon vuoksi paikalle komennettiin Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen 13 yksikköä Kauhavan ja lähiseutujen palolaitoksilta. Palomestari Kari Pajuluoma kertoi toimituksellemme tilanteen tultua nopeasti hallintaan voitiin osa kutsuista peruuttaa. Rajusti edenneet...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinissa järjestetään talvilomaviikolle (27.2 - 7.3.) koko perheen talviseikkailu - kampanja. Ajatuksena on aktivoida soinilaisia perheitä liikkumaan ja tekemään yhdessä asioita sekä nauttimaan talvesta ja raittiista ulkoilmasta. Talviseikkailun säännöt ovat: Ota perheen kesken yhteiskuva eri toimintarasteilla, joita löytyy yhteensä kahdeksan. Rasteilta löytyy ilmoitus/esite jonka kohdassa yhteiskuva tulee...
Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 23.2.2021  Edellisen 18.2.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa. 17.-22.2. koronanäytteitä otettiin 99 kappaletta. Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on yhteensä 12 henkilöä eristyksissä tai karanteenissa.  Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan...
Alavus_Asukasinfo
PTV-pikkujouluvaraukset 2024
Kaikki todettuja tai epäiltyjä COVID-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen, infektiovastaanoton ja koronanäytteenottojen henkilökunta Järvi-Pohjanmaan perusturvassa on rokotettu, ja he ovat saaneet myös tehosterokotteen.  Tehostetun asumispalveluyksiköiden iäkkäät asukkaat on rokotettu. Noin 85 % ikäihmisten tehostetun asumispalveluyksiköidenhenkilökunnasta on saanut ensimmäisen rokotusannoksen. Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan alueella ensimmäisen koronarokoteannoksen yli 16-vuotiaista...
KyKy-TIIKERIT_231024