Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asettama, kuntien ja kuntayhtymien yhtäpitävien päätöksien mukainen, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 10.8.2021. Valmistelutoimielimessä ovat edustettuna kaikki Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueet, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Pelastuslaitos sekä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä. Lisäksi väliaikaisessa valmistelutoimielimessä on poliittisen ohjausryhmän edustus. Väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana toimii Etelä-Pohjanmaan...
Tänään iltapäivällä noin kello puoli kolmen aikaan Keski-Pohjanmaalla Vetelissä Siponkoskentiellä leimahti ajettava puimuri tuleen. Paikalla olleiden oikeaoppinen nopea ja tehokas alkusammutus estivät kuitenkin pahimmat vauriot. Keski-Pohjanmaan palo- ja pelastustoimen mukaan tehokas ja nopea alkusammutus oli ratkaisevaa puimuripalon lopulta vähäisiksi jääneissä vaurioissa. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi vain varmistaa,...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Syyskuun alussa Ähtärin kaupungin johdossa palataan normaaliin päiväjärjestykseen, kun kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki palaa eläinpuistoyhtiöiden toimitusjohtajan paikalta takaisin omaan virkaansa. Pienimäki on helmikuun lopulta lähtien sijaistanut Ähtärin Eläinpuisto Oy:n toimitusjohtaja Arja Väliahoa tämän sairausvapaan ajan. Järjestelyillä varmistettiin kevättalvella eläinpuistoyhtiöiden vetovastuu Väliahon luovuttua määräaikaisesti tehtävistään. Väliaho palaa...
Pentti Hautala/J-Pnews ALAVUS/TUURI Koronakausi on aiheuttanut monille suomalaisille tautina sekä muulla tavoin menetyksiä että henkilökohtaisia kärsimyksiä. Taloudellisia tappioita ovat kärsineet myös monet yrittäjät ja toimijat. Kiinalaslähtöinen virus on tuonut vastaavasti monille yritysaloille lisätuloja ja -töitä. Monet ovat myös rikastuneet valtion jakamista avustuksista. Näihin lukeutuvat myöskin monet kunnat...
Kuusiokuntien alueella on todettu viime päivinä useita tartuntoja, joiden myötä on tunnistettu myös merkittävä joukko altistuneita. Kaikkiaan positiivisen koronatestin on antanut 13 henkilöä sunnuntain 8.8. jälkeen ja altistuneita on tällä hetkellä noin 130 henkilöä. Tartunnan saaneita ja altistuneita on Alavudella, Ähtärissä, Kuortaneella ja Soinissa....