Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT KesäVirratSoi-musiikkijuhla käynnistyy torstaina (15.7.) klo 16 alkavalla konsertilla Virtain seurakuntatalolla. Tilaisuus on kaikille avoin. Tilaisuudessa tapaat torstai-illan konsertin esiintyjät Kaisa Kortelaisen ja Pétur Sakarin sekä musiikijuhlien taiteellisen johtajan Hannu Kiiskin. Tänäkin vuonna saadaan taiteilijoita jututtamaan uutisankkuri Keijo Leppänen. Paikalla on mukana myös musiikkiyhdistyksen...
Yleisurheilun GP-kisoissa Joensuussa Alajärven Ankkurien Mikko Paavola kurotti seiväshypyssä jälleen omaan ennätykseensä 571.  – Nopeus paranee ja hyppy nousee korkeammalle. Ei tuosta paljon jäänyt mielikuvia, mutta hyvältä se tuntui,  tuumaili Mikko kisan jälkeen. Muista Suomen kärkihyppääjistä Tommi Holttinen sijoittui toiseksi 547 cm tuloksellaan ja Urho Kujanpää...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Kauhavalainen nuorisoasioista vastaava ministeri Antti Kurvinen nosti esille Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n SuomiAreenan yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa äänestysikärajan laskemisen 16 vuoteen - Kun katsoo kesäkuussa käytyjen kuntavaalien äänestysaktiivisuutta, niin ei voi päätyä muuhun lopputulokseen, kuin että jotain on tehtävä. Äänestysikäraja pitää laskea kaikissa vaaleissa 16 ikävuoteen....
Heinäkuu on perinteisesti vilkasta aikaa vuokramarkkinoilla, koska suuri määrä uusia opiskelijoita etsii asuntoa yhtä aikaa. Kovan kysyntäpiikin lieveilmiöinä on monina aiempina kesinä nähty vuokrapyynnöissä kovia sesonkilisiä ja jopa vuokra-asuntojen huutokauppaa. Vuokrataturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kirjoittaa blogissaan koronapandemia lisänneen etäopiskelua, ja viime vuoden tapaan vain...
Pentti Hautala Kun tarkastelee eri työalojen kehitystä, niin suuremmaksi osaksi on menty parempaan suuntaan. Todellisuudessa paljon parjattu teiden kunto- ja kunnostus toiminut huonosti ja hyvin. Yksi osa-alue on kuitenkin, muun muassa kulkuteiden kunnostuksessa, huomattavasti heikentynyt. Ja sen ovat kaikki omakohtaisesti todenneet liikkuessaan, että hiekkateiden tasauksessa ja...