Seinäjoen keskussairaalassa perushälytys ammoniakkivuodon takia
Atrian Seinäjoen tehtaalla sattui varhain maanantaiaamuna 16.8.2021 ammoniakkivuoto, jonka johdosta Seinäjoen keskussairaalaan tehtiin perushälytys. Kolmiportaisen suuronnettomuusohjeen mukaisesti perushälytys tehdään kun loukkaantuneita on 6-15.
Myrkylliselle kaasulle altistui 30 henkilöä, joista 19 kuljetettiin jatkohoitoon sairaalaan. Altistuneet olivat lieväoireisia. Muutamia ennalta suunniteltuja ajanvarauksia peruutettiin...
Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokuntaryhmän vastaava Mikko Savolan mukaan kansainvälisen yhteisön on kannettava vastuunsa myös Afganistanin vallanvaihdoksen jälkeen, ettei Afganistanista muodostu terrorismin, huumekaupan leviämisen ja alueellisen epävakauden alustaa.
- Afganistanissa saavutettiin kahden vuosikymmenen ajan merkittäviä edistysaskelia yhteiskunnallisessa kehityksessä, naisten ja tyttöjen aseman...

Vietä ikimuistoinen yö Nuku yö ulkona -tapahtumassa Lehtimäellä elokuun viimeisenä viikonloppuna
Suomen Latu haastaa kuudennen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenselän Samoilijat ry järjestää kaikille avoimen Nuku yö ulkona -tapahtuman Lehtimäen Muilusenpuron kankaalla, hämyisän luonnonvaraisen puronnotkon läheisyydessä lauantaina 28.8. klo 15...
Alajärven Ankkurien edustusjoukkue on saanut tulevaisuutta ajatellen erittäin tärkeän tekijän valmennukseen, kun Tapio Rajala palaa joukkueen fysiikkavalmentajaksi kaudelle 2022.
Teemu Höykinpuro/Ankkuritpesis/J-Pnews
ALAJÄRVI
Tapio Rajala ehti työnsä puolesta olla yli 30 vuotta näköalapaikalla suomalaisessa yleisurheilussa. Rajala jäi eläkkeelle syksyllä 2019 Suomen urheiluliiton koulutuspäällikön tehtävistä. Kaudella 2020 Rajala toimi...
- Yrityksemme eri osiot ovat laajentuneet huomattavasti viime vuosina, joten teatterin osalta vetovastuu vaihtuu, kertovat Wanhojen Wehkeiden yrittäjät Merja Välilehto ja Jari Lasonen.
-Heitimme ilmaan kysymyksen ottaisiko Viihdytysryhmä Vartiossa vastuun teatteri puolesta, kertoo Merja. -Vartiossa ryhmä (Jukka Paananen, Jarkko Järvenpää, Tarja Kultavuori ja Arja Piilo)...















