Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven ja Vimpelin palokunnat saivat  hälytyksen keskisuurelle rakennuspalolle vähän ennen kello yhtätoista maanantai-iltana. Kaupungin keskustassa Pitkänkankaantien kolmesta kolmikerroksisesta kerrostalosta  yksi oli liekeissä keskimmäisen kerroksen kohdalta ja työnsi savua ulkopuolelle rakennusta. Alajärven kaupungin omistamassa kerrostalossa palon havainnut ja hälytyksen tehnyt naapuruston miesasukas hämmästeli ja arvuutteli...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä Ennen kokouksen alkua valtuuston puheenjohtaja Toni Juurakko kiitti pois jääviä valtuutettuja kuluneesta valtuustokaudesta, ja heitä muistettiin pienellä lahjalla. Jätevedenpuhdistamon saneerauksen muut urakat päätettiin aikaisemmin. Nyt urakkapäätöstä täydennettiin automaatio- ja instrumentoitiurakoitsijan valinnalla. Valituksi tuli HI-Automation Oy. Kuntien, KuusSoten ja Kuusiolinnan välisen palvelusopimuksen ja tulkintapöytäkirjan toimeenpanossa...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan alueellisen Koronanyrkin kokous 28.6.2021 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin menneellä viikolla 17 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 895. Suurin osa tartunnoista on tullut pääosin ulkomailta ja näistä on aiheutunut jatkotartuntoja sekä perhepiirissä ja muiden sosiaalisten kontaktien kautta. Ilmajoen terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto on suljettu ja osastolla on vierailukielto 29.6.2021...
Ikäihmisten palveluohjausohjaus on siirtynyt 1.6.2021 Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän palveluksi. Aikaisemmin tämä oli Kuusiolinna Terveys Oy:n palveluna, joka toimi kuntien ikätoreilla. Kuntalaisen näkökulmasta tämä tarkoittaa yhteydenottoa uusiin henkilöihin, jos tarvitaan tietoa palveluista, haetaan kotihoitoa, asumispalvelua tai omaishoitoon liittyvissä asioissa. KuusSotessa asiakasohjaajina ovat aloittaneet Sari Haveri,...
Keski-Suomessa Karstulassa ammuttiin torstai-iltana useita laukauksia pitkäpiippuisella aseella! Tapaus sattui juhannukseen aatonaattona (24.6.) Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella Keski-Suomessa. Torstai-illalla poliisille tuli ilmoitus epäillystä ammuskelusta Karstulasta. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan useita henkilöitä kohti oli ammuttu pitkäpiippuisella aseella. Poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella epäillään, että rikoksesta epäilty on luvattomasti...
KYKY-AakaaVolley Suomen cup