PENTTI HAUTALA/J-Pnews Töysä/Alavus Suomen Ladun valtakunnallisessa kampanjassa, "Ulkona kuin lumiukko", kannustetaan perheitä ja kaikkia kansalaisia mukavan ulkoliikunnan pariin. Tämän koronatalven kampanja alkoi 17.2. ja päättyy 14.3. Tähän mennessä onkin tehty eri puolilla Suomea ja Pohjanmaan paikkakunnilla satoja, toinen toistaan komeampia lumiukkoja. Suomen Ladun ylläpitämän lumiukkolaskurin mukaan E-P:n paikkakunnista...
Kansanedustajat ovat huolissaan Suomen jäävän muista maista jälkeen rokotetutkimuksessa ja seuraaviin korona-aaltoihin varautumisessa. Yhdeksän kansanedustajaa kolmesta puolueesta on tänään jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen. Israel, Tanska ja Itävalta ilmoittivat torstaina 4.3. yhdistävänsä voimansa rokotetutkimuksessa ja perustavansa yhteisen tuotekehitysrahaston sekä selvittävänsä myös yhteisen rokotetuotannon aloittamista myöhemmin. Toistaiseksi...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Uudet yritykset aloittavat liiketoimintansa hyvin varovaisesti ja mahdollisimman pienellä riskillä. Yritystoiminnan käynnistymisen jälkeen huomataan usein, että tarvitaan lisää resursseja niin liiketoiminnan laajentamiseen kuin kannattavuuden parantamiseen. Tarpeet liittyvät yleensä uusien koneiden ja laitteiden hankintaa, toimitilojen hankkimiseen, laajentamiseen tai muutoin uudistumiseen liittyviin tarpeisiin. Liiketoiminnan laajentuessa herää...
Teksti ja kuvat:PENTTI HAUTALA/J-Pnews Alavus/Töysä Viime päivien suojasäiden ja yöpakkasten vuoretellessa ovat lumihanget muodostuneet kestäviksi. Esimerkiksi torstaina 4.3. hanki oli noin 10 asteen pakkasessa lujittunut kauttaaltaan hiihtäjääkin kantavaksi. Hiihtäjien lisäksi hankikannoista nauttivat myöskin monet luonnon eläimet. Vastaavasti useille eläinlajeille hanki tuottaa myöskin vaikeuksia. Ainakin sellaisille, joiden pitää...
Karhulan Muraali on valtakunnallinen, Ähtäri Zoon peruskouluille suuntaama ympäristötaidekilpailu, joka kannustaa peruskoululaisia suunnittelemaan Ähtärin Eläinpuiston karhuaitaukseen muraalin eli seinämaalauksen. Osallistumisaika päättyy 11.4. ja aihe on ”Yhteinen luontomme”. Muraali toteutetaan yhteistyössä Nelimarkkamuseon, Ähtärin kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa. Taiteilija J-P Köykkä suurentaa voittajatyön muraaliksi karhulan aitaukseen....
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO