PESIS | Arvostus naispesäpalloa kohtaan on nousussa – Tero Tuomela luotsaa Ankkurien uudistuvaa naisjoukkuetta

0
Tero Tuomela (Kuva: Jani Vuorela)

Kokenut Tero Tuomela luotsaa myös tulevalla kaudella Ankkurien naisten Suomensarjajoukkuetta. Tulevaan kauteen joukkue lähtee uudistuneena, mutta ei heikentyneenä. Tuomela on erittäin tyytyväinen, kun Alajärvellä arvostus naispesäpalloa kohtaan on nousussa.

Tero Tuomela:

– Viime kausi oli ensimmäinen kausi Naisten suomensarjassa. Kauteen lähdettiin vähän tunnustellen, kun ei ollut arvioita oman joukkueen toiminnan tasosta suhteessa sarjan muihin joukkueisiin. Jälkikäteen on helppo kuitenkin todeta, että viime kausi oli monilla eri mittareilla onnistunut kausi, myös siinä mielessä, että se onnistumisista huolimatta jotain jäi vielä saavuttamattakin.

– Tulevalle kaudelle joukkue lähtee uudistuneena, mutta ei heikentyneenä. Muutamia pelaajia on siirtynyt uusiin haasteisiin, mutta samalla olemme myös saaneet uusia pelaajia heidän tilalleen.
Lähtökohdat kauteen ovat hyvät. Olemme harjoitelleet talvikaudella paljon ja toistaiseksi ollaan pystytty väistelemään muun muassa joukkosairastelut. Tämä onkin helpottanut talven ”läpivientiä”.

– Tulevalle kaudelle ei ole asetettu joukkueena vielä tavoitetta, mutta on päivän selvää, että ensi syksynä Alajärvellä haaveillaan ylemmistä jatkopeleistä ja jossain kaukana siintää varmasti haaveet Ykköspesis-karsinnoista.

– On ollut myös hienoa nähdä, että kiinnostus naispesistä kohtaan on Alajärvellä herännyt ja kasvanut tyttöpesis-toiminnan vahvistuessa. Viime kesänä otteluissa kävi hyvin yleisöä paikalla ja toivottavasti tulevalle kaudelle saataisiin muutama silmäpari innostumaan lisää naispesiksestä.

– Yleinen mielenkiinnon nousu ja arvostuksen nousu. Ne ovat ne kaksi asiaa, jotka ovat isoin palkinto itselle siitä huomattavan runsaasta työstä ja ajankäytöstä tätä koko tyttöpesisprojektia kohtaan.
Niin kauan virtaa riittää, annettaan itsestä kaikki irti nuorten naisten urheilun puolesta.
Toivottavasti projektille löytyy tukijoita jatkossakin.

(jpnews.fi)

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI