Alavuden kaupunginhallitus päätti avustaa Ukrainaa

0
Alavuden keskustaa ilmasta

Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 14.3.2022

Kaupunginhallitus käsitteli 14.3.2022 Etelä-Pohjanmaan kuntien yhteisen avustuksen Ukrainaan. Alavuden kaupunki päätti osoittaa tähän keräykseen 6000 euron avustuksen, eli noin 0,50€/ asukas. Tämän lisäksi hallitus sai ajankohtaiskatsauksen kaupungin varautumiseen ja tuesta tänne saapuville sotaa pakeneville ukrainalaisille.

Kaupunginhallitus hyväksyi vastaukset valtuusto- ja kuntalaisaloitteisiin. Esillä oli aloitteet mm. nuorisotyön kehittämisestä, uusiutuvien energiamuotojen kartoittamisesta sekä elinvoimaohjelman uudistamisesta. Myöskin teiden kuntoon ja turvallisuuteen esitettiin useita aloitteita, joita viedään myös ELY-keskuksen käsittelyyn ELY:n vastuulla olevien teiden osalta.

Vuoden 2021 tilinpäätöksen ylityspyynnöt käsiteltiin. Muutoksia on syntynyt edelleen koronapandemiasta johtuvien toiminnan rajoitusten ja muutosten vuoksi esimerkiksi varhaiskasvatuksessa.

Esimiesten valtuuksia myöntää sairauspoissaoloa jatkettiin 11.4. 2022 saakka. Tällä helpotetaan koronan vuoksi suositeltujen karanteenien toteutumista tilanteessa, jossa koronatestausta ei enää laajasti jatketa.

Varavaltuutettu Ida Nurmi on pyytänyt eroa varavaltuutetun tehtävästä paikkakunnalta muuton vuoksi. Tämän johdosta kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että ensimmäiseksi varavaltuutetuksi nousee Vihreän liiton varavaltuutettu Satu Hautamäki, ja toiseksi varavaltuutetuksi nousee Vihreän liiton varavaltuutettu Jari Ahola.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI