EPSHP | Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy leviämisvaiheeseen – koronatartuntojen määrä noussut jyrkästi

0
Sairaalanmäki ilmakuva

18.10.2021 kokoontunut Nyrkki päätti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin olevan 18.10. lähtien korona-epidemian leviämisvaiheessa.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on noussut jyrkästi. 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 131,6/100 000. Viime viikolla todettiin yhteensä 142 tartuntaa. Tartunnoista 63 tuli ilmi viikonlopun aikana.

Sairaalahoidon tarve on noussut voimakkaasti. Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla on nyt 11 koronapotilasta, joista pieni osa tehohoidossa. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on 7 koronapotilasta.

Tartuntoja on edelleen eniten rokottamattomilla. Sairastuneita on kaikissa ikäryhmissä.

Nyrkki vetoaa maakunnan asukkaisiin, että koronatestiin hakeuduttaisiin matalalla kynnyksellä. Näin tartuntaketjut saataisiin pysäytettyä mahdollisimman tehokkaasti ja tilanne rauhoittumaan.

Huolestuttavan tilanteen johdosta Nyrkki antaa maakuntaan etätyösuosituksen, joka on voimassa lokakuun loppuun saakka.
Yksityistilaisuuksia Nyrkki suosittelee järjestämään mahdollisimman pienimuotoisesti.

Menneellä viikolla todettiin 142 uutta koronavirustartuntaa, mikä on jälleen suurin viikkotason määrä koko pandemia-aikana. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 112. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 1866. Tartunnoista suurin osa on edelleen perhepiirin tartuntoja, mutta tartuntoja tuli myös muista sosiaalisista kontakteista sekä työpaikoilla tai sote-yksiköissä ilmi tulleista tartuntaketjuista. 13 % tartunnoista tartunnanlähde jäi epäselväksi.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla on nyt 11 koronapotilasta, joista pieni osa tehohoidossa. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on 7 koronapotilasta.
Positiivisten koronatestien osuus on noussut edelleen ollen nyt 4,5 %.
Sairastuneista 62 % oli jo karanteenissa tartunnan tullessa ilmi.
Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus koko väestöstä: 70,8 % on saanut 1. rokotuksen ja 62,4 % myös 2. rokotuksen. Koko Suomessa 74,7 % on saanut 1. rokotuksen ja 66,5 % myös 2. rokotuksen. Suurin osa tartunnoista todetaan edelleen eri-ikäisillä rokottamattomilla henkilöillä.
COVID-19-näytteiden määrä on lisääntynyt. Viime viikolla otettiin yhteensä 3209 näytettä, keskimäärin 358 näytettä per päivä. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen on 13 tuntia.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI