Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät | Kela-korvausten leikkaaminen on omituinen ajatus

0
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Anne Niemi ja toimitusjohtaja Heikki Risikko

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien työvaliokunta ihmettelee hallituksen aikeita leikata rajulla tavalla yksityisen hoidon Kela-korvauksia. Myös leikkauksen ajoitus on omituinen, sillä korona on lisännyt hoitovelkaa ja pidentänyt jonoja todella merkittävästi.

Hoitovelan purkamiseen pitäisi nyt päinvastoin yhdistää julkisen ja yksityisen sektorin voimat. Työvoimapulan kanssa kamppaileva julkinen sektori tulee jumittumaan täysin, kun osa yksityisen puolen asiakkaista siirtyy korvausleikkauksen seurauksena julkisten palvelujen pitkiin jonoihin.

Suuri joukko suomalaisia on käyttänyt yksityisiä palveluja juuri sen takia, että julkiselle puolelle ei ole tähänkään asti saanut aikoja. Korvausten leikkaaminen myös lisää eriarvoisuutta, sillä esimerkiksi silmälääkärien ja gynekologien palveluja ei käytännössä ole ollenkaan saatavilla julkisella puolella.

Kuntien elinvoimalle hallituksen havittelema päätös olisi vakava isku. Kela-korvausten avulla eri puolilla Suomea on ollut tarjolla laadukkaita pk-yrittäjien tuottamia palveluja.

Elinvoimaisuuden, palvelujen säilyttämisen ja hoitovelan purkamisen takia Kela-korvauksia olisi päinvastoin järkevää korottaa nykyiseltä tasolta. Myös palvelusetelien käyttöä olisi lisättävä tuntuvasti.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI