Kansanedustaja Mikko Kärnä kehottaa Suomen kuntia julistamaan SUSIHÄTÄTILOJA

1
susi vaiko koirasusi (Kuva: Pentti Hautala)

Keskustan kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä kehottaa Suomen kuntia julistamaan susihätätilan alueilleen mikäli sudet aiheuttavat kuntien alueilla ongelmia.

– Susihätätilan julistaminen on symbolinen teko, jolla kunta voi osoittaa, että ”valtion koirat” aiheuttavat sen alueella liikaa ongelmia. Tämä on signaali myös poistolupia myöntävän viranomaisen suuntaan, sanoo Kärnä.

– Susikanta on noussut tietyissä kunnissa aivan liian suureksi ja sudet aiheuttavat vaaraa niin koti- kuin tuotantoeläimillekin. Jopa ihmisille. Ne myös estävät esimerkiksi hirvien kannanhoidollisen metsästyksen tehokkaan harjoittamisen. Ylimääräisiä susia pitäisikin päästä nopeasti ampumaan pois. Toivon ja luotan, että maa- ja metsätalousministeriö käynnistää susien kannanhoidollisen metsästyksen jo ensi talvena. Se on ainoa vaihtoehto tämän ongelman kestäväksi hoitamiseksi.

Kärnä korostaa kantanaan, että susi ei hänen mielestään ole Suomessa uhanalainen laji.

– Susi ei ole Suomessa uhanalainen, sillä meillä on yhteinen elinvoimainen kanta Venäjän kanssa. Ei susi tunne valtakunnanrajoja, vaan se liikkuu niiden yli kun siltä itsestään niin tuntuu. Itse pidän sutta myös ehkäpä enemmänkin vieraslajina, koska puhtaita susia meillä ei juurikaan ole. Ne ovat koirasusia, jotka eivät oikeasti kuulu Suomen luontoon.


Oletko Mikon kanssa samaa mieltä ?

Kerro kantasi, mielipiteesi tai ehdotuksesi alla olevaa kommentoinikenttäämme ja sen suomaa alati harvinaista mahdollisuutta hyväksi käyttäen !!


 

Herranen lounas maaliskuu700x

1 KOMMENTTI

  1. Olen samaa mieltä Kärnän kanssa suden uhanalaisuusluokituksesta/lajipuhtaudesta Suomessa.Susi pitäisi luokitella uudestaan,ja luokitukseksi laittaa esim,=Silmälläpidettävä sekä kannanhoidollinenmetsästys hyväksyä jokavuotiseksi toimenpiteeksi.Näin menetellen susien ihmispelko palautuisi,ja kotieläin sekä metsästyskoiravahingot pienenisivät.Kannanhoidollisella metsästyksellä ei olisi tarkoitus tuhota susikantaa.Vaan muutaman kymmenen yksilön poisto vuosittain,hoitaisi kantaa ettei se pääsisi liian suureksi.Ja lopuksi tuohon susien lajipuhtauteen.Kummastuttaa”Suomisusien”väritys=On vaaleankeltaisia,punaruskeita,hyvin tummia ja vaaleaposkisia(valkoposkihanhia muistuttavia).Kyllä vanha lajipuhdas harmaasusi.On talvella enimmäkseen harmaa jossa voi olla vähän ruskeaa väritystä,ja kesäkarvassa enemmän ruskeaa.Ja silmien pohjaväritys on aidolla harmaasudella aina keltainen,eikä valkoinen tai siniseen vivahtava,niinkuin nyt on monesti saanut huomata.Eikä aito harmaasusi ole myöskään mikään(valkoposkihanhi).

JÄTÄ KOMMENTTI