Kansanedustaja Mikko Savola: Onko perussuomalaisilla tarkoituksenakaan kantaa vastuuta?

2
Kansanedustaja Mikko Savola (Arkistokuva)

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa perussuomalaisilta vastuunkantoa kansalle annettujen suurten lupausten perään.

Eduskuntavaaleissa kansa äänesti voittajat vastuuseen. Vaaleissa annettiin suuria lupauksia aina polttoaineen hinnanlaskusta maan velkaantumisen lopettamiseen, maatalouden kannattavuuden nopeaan korjaamiseen ja turpeen käytön roimaan lisäämiseen sekä maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan täyskäännökseen. On lupausten lunastamisen aika.

Savolan mukaan on surullista, että Atlantin takaa tuleva jatkuva identiteettipoliittinen vastakkainasettelu on löytänyt tiensä myös suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Trumpismi on tullut osaksi suomalaista politiikkaa. Se perustuu omaan mustavalkoiseen totuuteen ja jatkuvaan vastustajan mustamaalaamiseen. Kilpailijoista erityisesti perussuomalaiset hakkasivat meitä ennen vaaleja ja jatkavat samaa vaalien jälkeenkin. Puhuttiin peräti armonlaukauksista.

Politiikkaan kuuluu monenlainen kritiikki, mutta sitä meidänkään ei tarvitse sulattaa, että perussuomalaisten hallitusvastuun väistäminen olisi mukamas keskustan syy. Nyt leivotaan tarinaa johon suomalaisten ei pidä langeta. 

Sen sijaan perussuomalaisilta voi nyt kysyä, onko heillä kykyä neuvotella ja toteuttaa annetut lupaukset. Oliko heillä tarkoituskaan kantaa vastuuta vai puhua vain tyhjiä ja osoittaa sormella muita?

 


 

Herranen lounas maaliskuu700x

2 KOMMENTTIA

  1. En haluaisi moittia Savolaa, sillä onhan hän Suomenselän alueen ainoa kepulainen kansanedustaja, mutta en liioin hyväksy hänen vinoiluaan perussuomalaisten poliittisista pyrkimyksistä estää tarpeettoman, mitään osaamattoman väen, muuttoa Suomeen. Meillä on poppaskonstein, erilaisin projektin yritetty kotouttaa v 2015 tänne tullutta sakkia. Nämä plus omat työtä paitsi olevat suomalaiset muodostavat jo tarpeeksi suuren taakan erilaisten avustusten ja tukien tarvitsijoina. Perussuomalaiset ovat aivan selkokielellä toistuvasti vastustaneet työntekoon tottumattomien haalimista tänne.
    Tätä puhetta eivät muut näytä ymmärtävän. Kuinka paljon rautalankaa tarvitaan, että tämä asia saavuttaisi myös kepulaisten ymmärryksen? Muilta ei voi edes odottaa muuta kuin ” tyhjän myllyn pyörittämistä”.
    Kepulaisilta odottaisin vähän itsehillintää, sillä kuka tietää, vaikka olisitte vielä Persujen kanssa yhdessä nostamassa tätä maata suosta, mihin edellisessä hallituksessa olitte vasurien kanssa maatamme upottamassa.
    Savolan Mikolta odotan tämän alueen asioiden ajamista yhdessä Perussuomalaisten ja Kd:n kanssa ja vaikka Rkp:lle antaisitte vähän ”siimaa” kieliasioissa. Mielestäni ruotsin kielellä on osaltaan Skandinaviassa tärkeä rooli , enkä ole kuullut tähän ikään mennessä kenenkään joutuneen kärsimään jos osaa puhua ruotsia.

  2. ”Savolan mukaan on surullista, että Atlantin takaa tuleva jatkuva identiteettipoliittinen vastakkainasettelu on löytänyt tiensä myös suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.”
    Ai sekö on Savolan mielestä perussuomalaisten vika että woke-sekoilua on tullut Suomeen? Kyllä tuon woke-sekoilun Suomeen ovat vetäneet Etelä-Suomen vihervasemmistolaiset. Minä en ainakaan halua Suomeen mitään intersektuaalista feminismiä jossa valkoisten tulee pyydellä anteeksi omaa valkoisuuttaan ja joka puolelta bongaillaan mitä ihmeellisempää ”rasismia”. Keskustan ongelma on siinä ettei Keskusta uskalla sanoa ”EI” tuollaiselle wokemeiningille koska Keskustaa pelottaa persuuntuminen ja se sitten näkyy kumarteluna vihervasemmiston suuntaan.

JÄTÄ KOMMENTTI