Keskustan Ähtärin kuntayhdistys: Aleksi Koivisto Keskustan puoluesihteeriksi

0
Aleksi Koivisto

Keskustan Ähtärin kuntayhdistys esittää vaasalaista Aleksi Koivistoa Suomen Keskusta r.p.:n puoluesihteeriksi. Koivisto toimii tällä hetkellä Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana.

  • Aleksi on osoittanut hyvää järjestöjohtamiskykyä nykyisessä tehtävässään Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana. Keskusta tarvitsee uutta intoa, näkyvää koko Suomen toimintaa ja uudenlaisia toimintatapoja. Aleksilta niitä löytyy, kehuu kuntayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Kankaanpää.

Aleksi Koivisto on lähtöisin Ähtäristä. Hän on aloittanut luottamushenkilöuransa Ähtärin kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa. Nykyisin hän toimii kaupunginvaltuutettuna Vaasassa.

  • Täällä kasvattajaseurassa näemme, että Aleksissa on potentiaalia puoluesihteerin työtä hoitamaan. Kolmekymppisenä hän olisi myös juuri sopivan ikäinen tehtävään.
  • Esitämme Aleksi Koivistoa puoluesihteeriksi ja pyydämme häntä harkitsemaan ehdokkuutta syksyn ylimääräisessä puoluekokouksessa, kertoo Kankaanpää.

Keskustan puoluesihteeri valitaan 23.9.2023 ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa. Istuva puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen on ilmoittanut luopuvansa tehtävästä.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI