Kokoomusedustajat: Pelastajakoulutus saatava yhdenmukaiseksi 

0
Pelastusopisto Kuopio

Kokoomusedustajat Karoliina Partanen, Marko Kilpi ja Markku Eestilä ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen pelastajakoulutuksen järjestämisestä.  

Karoliina Partanen

”Suomen valtion talous on pahasti alijäämäinen ja Petteri Orpon hallitus pyrkii tasapainottamaan julkista taloutta hallituskauden aikana useilla miljardeilla euroilla. Säästökohteita haetaan lähes jokaiselta yhteiskunnan sektorilta ja yhteiskunnan toimintoja tehostetaan”, Partanen sanoo.  

 

Marko Kilpi

”Samaan aikaan pelastajakoulutusta hajautetaan ja pelastajia koulutetaan aikaisempaa enemmän Helsingin pelastuskoulussa, jossa yhden pelastajan kouluttaminen on 14 000 euroa kalliimpaa kuin Pelastusopistossa Kuopiossa”, Kilpi jatkaa.  

Kuopiossa sijaitsevassa Pelastusopistossa koulutetaan enemmistö Suomessa valmistuvista pelastajista. Helsingin pelastuskoulu on vastannut Helsingin erityistarpeisiin, ja toiminnan on rahoittanut valtion sijasta Helsingin kaupunki. Tänä vuonna valtio rahoittaa Helsingin pelastuskoulua 2 miljoonalla eurolla.  

Markku Eestilä

”Kyseisellä lisäyksellä olisi koulutettu Pelastusopistossa enemmän pelastajia, koska Kuopiossa sijaitsevassa Pelastusopistossa koulutus pystytään toteuttamaan kustannustehokkaammin”, Eestilä toteaa.  

”Samaan aikaan vaikeassa taloustilanteessa ja pelastajapulassa on tärkeää, että verorahat käytetään mahdollisimman tehokkaasti. On myös väärin väittää, että Kuopiossa sijaitseva Pelastusopisto ei houkuttelisi pääkaupunkiseudulta opiskelijoita. Pelastusopistoon oli viimeisessä haussa eniten hakijoita juuri Uudeltamaalta ja toiseksi eniten Pirkanmaalta”, edustajat sanovat.  

”Hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin oli enemmän Kuopiossa sijaitsevaan Pelastusopistoon kuin Helsingin pelastajakouluun, vaikka Helsingin koulu teki näyttävän ja kalliilta vaikuttavan kampanjan opiskelijoiden saamiseksi. Pelastusopistossa opiskelemaan hakijoissa vetoaakin monipuolinen ja laadukas koulutus, jonka takaa riittävän suuri yksikkö sekä laadukkaat harjoittelumahdollisuudet. Onhan Kuopiossa Euroopan paras harjoittelualuekin.”, edustajat jatkavat.  

Helsingin pelastuskoulun osalta ongelmallista on myös valtion antama suora rahoitus koululla, koska koulun tehtävä ja sen toiminta ei ole lakisääteistä. Pelastajakoulutus Pelastusopistossa ja Helsingin koulussa eivät ole myöskään yhteismitalliset.  

”Mikäli Helsingin pelastuskoulu ja Pelastusopisto yhdistettäisiin ja pelastuskoulusta tulisi Pelastusopiston alainen toimipiste, moni ongelma ratkeaisi yhdellä kertaa. Tällöin pelastajia koulutettaisiin aidosti koko Suomen tarpeisiin, se olisi lakisääteistä, kustannustehokasta ja se vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla vallitsevaan pelastajapulaan. Koulun toimiminen Pelastusopiston alaisuudessa vastaisi myös hallitusohjelman asiaa koskevaa kirjausta Pelastusopiston ja Helsingin pelastajakoulun kehittämisestä”, edustajat päättävät.  


 

JÄTÄ KOMMENTTI