Kolumni | Pienet paikkakunnat eivät arvostaneet omiaan.

3
Pentti Hautala

Pentti Hautala
Alavus/Töysä

Aluevaalit olivat yllätyksiä täynnä. Ei kuitenkaan siinä suhteessa ollut yllättävää, että vaalien kiinnostavuus jäi ennätyksellisen alhaiseksi. Näin ennustettiin jo ennakkoon.

Koko Suomessa tulos olikin demokratian kannalta todella synkkä. Käyttihän äänioikeuttaan, näissä meille tärkeimmissä vaaleissa vain 47,5 prosenttia suomalaisista!

Useilla pakkakunnilla jäi osallistuminen todella pieneksi. Etelä-Pohjanmaa kuului laiskempien joukkoon. Joukossa Alavuteen vuoden 2013 alussa liitetty Töysän kunta. Töysässä on 2170 äänioikeutettua. Heistä äänesti vaaleissa vain 879 henkilöä. Siis ainoastaan 40,8 prosenttia!!

Töysäläisten laiska suhtautuminen kansalaisvelvollisuutensa oikeuteen laski myöskin koko Alavuden prosentiksi 45,3.

Mutta suurempi ihmettelyn aihe on vaaleissa siinä, että töysäläiset äänestivät innokkaimmin muita kuin omia ehdokkaita. Äänet olisivat keskittäen riittäneet kuitenkin 2-3 oman edustajan läpimenoon!

Töysästä oli ehdokkaina kaikkiaan viisi (5) eri-ikäistä naista ja miestä, eri puolueista. Niin kunnallis- ja sote-alan päättäjiä sekä lähipalvelujen ammattilaisia, myös järjestöissä ahkerasti toimivia.

Töysäläiset ehdokkaat saivat yhteensä ainoastaan 308 ääntä. Töysän ulkopuoliselle ehdokkaille annettiin peräti 571 ääntä. Tämän on uskomatonta ajattelemattomuutta. Minäkään en uskonut tätä todeksi. Havahduin vasta silloin, kun monet ottivat yhteyttä minuun, että olenko huomannut tällaista tapausta?

Töysän ehdokkaista Toivolan Juha ja minä itse saimme töysäläisten kärkikaksikkona kohtalaisen tyydyttävästi ääniä.

Mutta liikenneyrittäjän Pentti Ahopellon 40 ääntä, monialaisen hyväntekijän / yrittäjän Jari Latvalan 34 ja terveydenhoitoalalla että monissa vapaaehtoistyön tehtävissä toimijan Tarja Ylimäen 21-ääntä, todistavat töysäläisten todellista ajattelemattomuutta.

Katsellaan tarkemmin esimerkiksi Latvalaa. Hän on jakanut ilmaiseksi kaikille halukkailla mursketta liukkaisiin pihoihin maksutta monena talvena. Lisäksi antanut maksutonta koneapua järjestöille ym. Hiekoitusmursketta on Töysän Tuurista haettu koko maakuntaan ja kauemmaksikin tämänkin alkutalven aikana runsaasti. Moni on varmasti säästynyt Jarin ansiosta luiden rikkoutumiselta.

Toteankin, että Latvala on tehnyt ja toiminut sote ja muiden lähipalvelujen hyväksi jo ennakkoon, enemmän kuin suurin osa aluevaltuustoon äänestetyistä. Onhan Jarilla lisäksi pitkäaikainen kokemus yritystoiminnasta ja toiminnastaan kunnallisena päättäjänä.

Jari Latvala sai yhteensä ääntä 86. Ylimäki 37 ja Ahopelto 143.

Töysäläiset jakoivat ääneensä yhteensä lähes 150 eri ehdokkaalle. Suuret määrät sellaisille, jotka viis veisaavat siitä, jos Töysästä lakkautetaan esim. terveysasema. Kaikki eivät edes ole koskaan paikkakunnalla käyneetkään.

– Tällöin onkin sitten myöhäistä itkeä sitä, miksi ei riennetty äänestämään oman kylän ehdokkaita. On myöhäistä katua, kun kannatettiin kaukaisia kansanedustajia ja muita ehdokkaita.

Töysälaiset eväti ole toki yksin ainoita, etujensa ajamisessa, ajattelemattomasti toimineita. Tällaista käyttäytymistä ilmeni vaaleissa monilla paikkakunnilla.

– Kateudestako se johtuu?  – Kun ääniä sai useita satoja, ja pääsi aluevaltuuston, sellaisiakin jotka eivät kunnanvaltuutettujen kokouksissakaan rohkene mielipiteitään ja omia ideoitaan esiin tuoda?


 

vanhat kuorma-autot tukim

3 KOMMENTTIA

  1. Ärsyyntyneelle.
    Olet ymmärtänyt jutun hyvin väärin, kun ärsyynnyt.
    Hautala kirjoittaa TAAS täysin asiaa.
    Emme koko seudulta tarvitse edes Alavuden valtuustoon mykkiä.
    Eikä niitä jotka jotka käyttää vain omaan yritykseen kalusteita, notta pöydät notkuus.
    Eikä niitä jotka omia puukottaa.
    Olis Pentti itte päässyt alueelle pahoinvointi alueeseen.Olisi ollut edes alueelle puolestapuhuja.
    Olisimme ajoissa tienneet kun koko korttitalo hajoo..
    Ei ole rahaa, ei perustusta.
    On vaan kepun lehtolapsi maakuntamalli.Tulossa oleva maakuntavero.
    Vanhukset, vammaiset, vähävoimaiset eivät saa oikeutta.
    Nytkin näkyy ex näkövammaisten keskusliiton juristi, Murto palkatun tekemään vastineet.Tavallisten ihmisten tekemiin omaistensa valituksiin.
    Kun ei Kuusdotessa ole edes virkavastuulla päätöksistä vastuuta tekijällä.
    Onko kepu pudjetoinut 300.000e vuodessa juristien palkkoihin..Kuusdoteen.Kun virkaihmiset tekevät laittomat päätökset Vaasan Hallinto oikeus tukee omaisia.
    Kuussote palkkaa juristit. Ja viranhatiat jatkaa laittomia päätöksiään.
    Voi, tälläisiä olis viellä pitänyt äänestää, jota virkailijat vie kuin lammasta narussa.
    Ja kansa maksaa…Valta otettu ja oikeudet ihmisiltä pois.
    Nimin
    Köyhät kyykkyyn pahoinvointialueella

  2. Eiköhän tämä sinun kirjoituksesi ole jo osa syy siihen miksi äänet meni minne meni. Syyllistät etelä-pohjanmaalaisten kuuluvan äänestäneistä laiskimpien joukkoon vaikka etelä-pohjanmaalla oli kolmanneksi suurin äänetys % alueista. Äänet kuuluvat heille jotka saavat jotain aikaiseksi asioita, eikä niille jotka ovat ”omia” syyllistämässä ja netissä märräämässä. Latvalalle ja Ahopellolle toki olisi ääniä suonut enemmän.

  3. Hyvä toimittaja Hautala kun herättelet typerästi toimivia!
    JOS minä itse olisin piinan kunnan asukas, sellaisen yli 3000 ihmisen, niin ehdotmasti minä äänestäisin jokaisessa vaalissa oman kuntani ehdokasta. Samalla innostaisi. Muitakin äänestämään. Jos oman politiikan edustajaa ole, niin sittenkin muuta .
    Jos esim. Töysänkin asukkaat olisivat maineensa aktiivisia, ja olisivat rientäneet esim, kohtuullisella 70 % joukolla äänestämään oman puolueen hyviä ja kokeneita ehdokkaita töysäläisiä ehdokkaita olisi ainakin kolme päässyt aluevaltuustoon, eli kepussa, persuista ja kristillisistä ja varalle kokoomuksesta.
    Moni isompikin kaupunki äänesti vain omiaan. Tilastojen mukaa lähes 100 prosenttisesti. Myöskin näin toimivat useat pienemmät paikkakunnat.
    Alavuden alaisuudessa kippuroivan, entisessä Töysän kunnassa olisi tärkeää toimia omia ehrokkaita vaaleissa äänestäen. On suoranaista hölmöyttä että luotetaan laiskuuteen, ja vain 40 prosenttia käyttää äänioikeuttaan.

Vastaa käyttäjälle Ärsyyntynyt Peruuta kommentointi