KOLUMNI | Tilojen toimintakyky tärkeää tänäänkin

0
Pentti Hautala

Pentti Hautala
Töysä

Vaikka eletäänkin nopeiden yhteyksien ja päätöstenkin tekemisen aikakautta, niin joissakin valtakuntamme elämänmenoon tärkeissä toimenpiteissä vatuloidaan aivan liian pitkään.

Esimerkiksi tästä ovat  monet maatalousyrittäjät saaneet kärsiä viime kuukausina enemmän ”kuin laki sallii”. Muun muassa, sovittujen tukien maksutkin ovat taannoin viivästyneet. Tämä on aiheuttanut monelle maanviljelijällä tukalia tilanteita tilanhoitoon kuuluvan rahaliikenteen suorittamisessa. Maksut ovat langenneet, vaikka luvatut tukieurot eivät ole valtion taholta tulleetkaan.

Tukien saannin myöhästyminen on tapahtunut mahdollisemman huonoon aikaan, kun tilojen tuotteista saatavat tulot ovat laskeneet monia kymmeniä prosentteja. Tähän on vaikuttanut mm. EU:n pakotteet, rajoitteet- ja ilmastolliset vaatimukset.

Moni maatalousyrittäjä onkin ajautunut maksuvaikeuksiin ja joutunut etsimään uutta työtä.
Kyllä ehdottomasti EU:n ja sen talutusnuorassa olevien Suomen päättäjien pitäisi hoitaa asiat niin, etteivät suomalaiset maanviljelijät kärsisi näin suuresti eurooppalaisten maiden ”isokenkäisten” yhdessä tekemistä, eteläisen Europan maiden enemmistön päätöksistä!
On järjenvastaista toimintaa Suomessa, että autetaan monilla miljardeilla ruoilla muiden EU- ja kaukomaiden kaukomaita.

Aina pitäisi vihreiden ja kaikkien muidenkin suomalaisten ymmärtää, että oman maan, hätää näkevät ihmiset ovat etusijalla apua jaettaessa! On se niin väärin, että viljelijä ja muut pienituloiset kansalaiset joutuu aprikoimaan millä selviäisi kakista maksuista? Ja sitten luetaan maakuntalehdestä ja muista tiedotusvälineistä kehuja, kuinka monta miljoonaa on eri kansalaiskeräykset Afrikan maille ovat tuottaneet ja vastaanottokeskus tullut meille suomalaisille maksamaan!

Tässäkin ”auttamisen ilon ajassa” on muistettava, että maatilojen toimintakyky on Suomen maaseudulle hyvin tärkeää. Suorastaan elinehto elävälle maaseudulle. Sellaisilla kylillä, joista on pelloilla ja navetoissa yrittäminen loppunut ja koulut loppuneet, sekä asukkaat lähteneet ja asunnot autioituneet, ovat katkeria esimerkkejä huonosta päätöksenteosta!


 

JÄTÄ KOMMENTTI