Lehtosenmäessä valtatiellä 18 liukasteltiin

0
Valtatiellä 18 on sattunut syksyn aikana lukuisia rajujakin autokolareita. Onneksi kuitenkin suuremmilta henkilövahingoilta on säästytty.

Pentti Hautala / J-Pnews
TÖYSÄ/ALAVUS

Alavuden alueella on sattunut liikenteessä syksyn aikana useita kolareita, vilkaassa liikenteessä, valtatiellä 18. Onneksi kuitenkin tieltä suistumiset ja toiseen autoon törmäykset ovat säästäneet ihmiset pahemmilta loukkaantumisilta.

Tuurin kauppakeskukseen eri puolilta valtakuntaa suuntautuva autoliikenne on nyt lähestyvän joulun aiheuttamana erityisen vilkasta. Ja liukkaat kelit aiheuttavat onnettomuuksia, kun ei ajella ajo-olosuhteiden huomioon ottamisen edellyttämällä varovaisuudella.

Näin tapahtui nyt myöskin Lehtosenmäellä, Tuurin ja Töysän keskustan puolessavälissä. Auto lähti niin sanotusti käsistä pakkasen liukastamista  valtatien polanteista.

Henkilöauto pyörähti vauhdilla ympäri ojaan ajosuunnastaan katsoen oikealle omalle puolelleen. Nyt vältyttiin onnekkaasti törmäämiseltä vastaan tulevien kanssa.

Seurauksena oli kuitenkin matkaajien ajoneuvoon tuntuvat peltivauriot. Ja tietenkin kyydissä olijoille ja ikimuistettavat säikähdykset. Tästä ulosajosta selvittiin pintanaarmuilla ja mustelmilla.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI