LUKIJAPOSTIA | ”Rekisteröimätön” ulosajo Menkijärventiellä

0
Ulosajo Menkijärventiellä (Lukijan kuva)

Tarkkaavaisen lukijamme ottama kuva liikenteestä Alajärven Menkijärventiellä keskiviikkoiltana. Huomioimme, että mikään viranomaistaho ei ole tiedottanut tapauksesta, saatikka edes tietoinen tapauksesta. Olemme laittaneet myös merkille, että viranomaisten tiedottamisen kynnys on edellisen ja kuluvan vuoden aikana noussut huomattavan korkealle. Ovatko kyseessä nykyisen ministeriön uudet viranomaismääräykset, henkilöstövaje vai jopa viitseliäisyys mediaa kohtaan?

Oheista ulosajoa emme löydä kirjoista emmekä kansioista?

Ulosajo on tapahtunut oletetusti keskiviikkoiltana kello viiden ja kahdeksan välillä. Ulosajo paikka on Alajärven Menkijärventiellä Räneenmutkan risteyksen ja Puospakanmäen välillä, noin parisataa metriä ennen Puospakanmäen taloja. Auto oli matkalla Aljärveltä kohti Kuortanetta, ja ajautunut vielä tuntemattomasta syystä menosuunnassaan oikealle puolen ojaan. Valkoinen henkilöauto oli pyörähtänyt pyörillään siten, että se päätyi ojan pohjalle peräosa edellä. Henkilövahingoista ja matkustajamääristä ei tarkkaavaisella tiellä liikkujalla ollut tietoa. Autossa oli ulkoapäin katsellen havaittavissa merkittävät peltivauriot.


 

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI