MOOTTORIPYÖRÄILIJÄ KUOLI KOLARISSA RUONALLA

0
Kuva pakettiauton ajosuunnasta katsottuna. Moottoripyörä tuli oikealta Alajärventieltä (asuntoauto) Lapuantielle. Kolari tapahtui risteyksessä.

Liikenneonnettomuudessa olivat osallisina pakettiauto ja moottoripyöräilijä. 

Onnettomuus tapahtui iltapäivällä kello puoli viiden jälkeen kantatie 66:n ja Alajärvelle johtavan tien risteyksessä Kuortaneen Ruonan kylällä.

Tie oli suljettu pelastustoimien ajan liikenteeltä ja paikan ohi oli järjestetty kiertotie.

Poliisi sai tiedon hieman ennen kello viittä iltapäivällä Kuortaneella Lapuantien ja Alajärventien risteyksessä sattuneesta moottoripyörän ja pakettiauton välisestä liikenneonnettomuudesta. Poliisin saamien tietojen mukaan asuntovaunua vetänyt pakettiauto oli ajanut Lapuantietä kohti pohjoista, kun pakettiauton eteen kääntyi kaksi ajoneuvoa Alajärventieltä. Toinen Lapuantielle kääntyneistä ajoneuvoista oli moottoripyörä. Etuajo-oikeutettua tietä ajanut pakettiauton kuljettaja ei onnistunut yrityksestä huolimatta väistämään kärkikolmion takaa eteen tullutta moottoripyörää vaan törmäsi siihen sillä seurauksella, että moottoripyörän kuljettaja menehtyi. Pakettiautossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa, eikä kukaan pakettiautossa olevista loukkaantunut vakavasti.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.

OHESSA LINKKI ONNETTOMUUSRISTEYKSESTÄ KUORTANEEN RUONALLA (Lapuantie – Alajärventie)

Google maps


 

 

JÄTÄ KOMMENTTI