Pentti Hautala/ J-Pnews
Seinäjoki
Seinäjoen torilla oli tungosta, kun pääministeri, Kokoomuksen pj. Petteri Orpo johdatteli puolueen puolisentusinaa muuta ministeriä ja kansanedustajaa lakeuden pääkaupunkiin. Mukana oli myös oman maakunnan suosikki, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.
Orpo varoitteli puheessaan mm. oppositiota hillitsemään katteettomia lupauksiaan ja etteivät suomalaiset niihin uskoisi. Suomen talouden kuntoon saaminen, vaati nykyhallituksessa tehtyjä toimenpiteitä. Säästöjä valtion menoihin on saatava.
-Tässä taloudellisessa tilanteessa esimerkiksi hyvinvointialueille ei voida antaa lisäaikaa alijäämien kattamiseen.
-Jos lisäaikaa myönnetään, niin se johtaa sitten tulevaisuudessa siihen, ettei toiminnan uudistaminen tapahdu suunnittelussa ajassa. Sen tahti heikkenee huomattavasti, muistutti Petteri Orpo.
Petteri ennusteli myöskin, että politiikkaan ja talouden sopeuttaminen kohoaa isoon rooliin lähestyvien alue- ja kuntavaalien keskusteluissa.
-Keskusteluissa oppositio lupaa rahaa hyvinvointialueille ja kunnille. Mutta kansalaisten olisi hyvä tiedostaa se, ettei rahaa riitä lisää jaettavaksi! Jos jaetaan niin, kansakunnan velkamäärä siitä lisääntyy. Siitä ei seuraa hyvää tulevaisuudessa. – Kun niitä lupauksia annetaan, niin ne ovat katteettomia.
Orpo kannusti keskittymään siihen, kuinka käytössä olevilla rahavaroilla järjestetään palvelut parhaalla mahdollisella tavalla. Ja tärkeää on samalla saada kunnat toimimaan.
Puheita kuunnellessa maistui monisatapäiselle yleisölle maakunnassamme valmistetut grillimakkarat. Samalla sai vielä kirjoittaa sopimukset alue- ja kuntavaalien ehdokkaaksi asettumiselle.
Kuvat: Pentti Hautala